Viisaudenhampaan kirurginen poisto
1. päivänä viestittelen ystäväni kanssa. Kyselen muina naisina, miten kirurginen hänen hampaanpoistonsa sujui ja miten pelosta voisi selvitä. Keskustelu ei ollut ensimmäisemme, sillä sain poistotuomion jo keväällä 2019, mutta siirsin sitä monesti ja lopulta virusaallon alussa en halunnut lähteä hammaslääkäriin ihmisten keskelle lainkaan. Ystäväni eli kukapa muukaan kuin Noora on minulle tiukka, kun utelen, kuka on tuo Tampereen hammastaikuri, josta kaikki kuiskivat. “Vastaan, jos lupaat varata hänelle tämän keskustelun jälkeen ajan.“
7. päivänä istun Oralin odotushuoneessa Tampereella. Siellä on kuulemma todellakin paras pelkopotilaihin erikoistunut (tai ainakin hyvin tottunut) suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri. Konsultaatiotapaaminen on ohitse 10 minuutissa. Röntgenit keväältä katsotaan, suuhuni vilkaistaan, kysymyksiini vastataan. Ja mikä tärkeintä, pelkoani ei vähätellä. Saan mukaani antibioottikuurin ja valmistautumisohjeet sekä lupauksen rauhoittavasta esilääkityksestä. Leikkaus tulee olemaan jo viikon sisällä ja päätämme, että koska pelkään niin paljon, alahampaat poistetaan samalla kerralla molemmilta puolilta, vaikka sitä ei toipumisen kannalta kai niin suositella.
10. päivänä on edessä itse leikkaus. Saan tuntia ennen operaatiota odotushuoneessa esilääkkeet. Otan myös antibiootteja ohjeiden mukaan. Naureskelen kissavideoille ääneen ja kuuntelen ranskankielistä poppia kuulokkeilla. Oloni on oudon rento. Noora tsemppaa viestitse minua, mitä arvostan ihan hurjan paljon.
Lopulta minut haetaan toimenpidehuoneeseen. Saan valita itse musiikin taustalle ja päätän kuunnella ranskankieltä, koska opiskelen sitä ja järkeilen, että kielioppiin keskittyminen vie ajatuksiani pois siitä, mitä suussani tapahtuu. Puudutuksen kanssa on ollut ennen muutaman lääkärin kanssa ongelmia, mutta nyt se saadaan toimimaan. Ensimmäinen hammas lähtee irti kauniisti, mutta toinen on lähellä hermoa, joten tunnen jonkin verran kipua. Minua pidetään kädestä ja tsempataan. Yhtäkkiä olen valmis. Poistoon meni ehkä puolisen tuntia eikä kipu ollut missään vaiheessa sietämätöntä.
31. päivänä kivut loppuvat kuin seinään kolmen viikon jälkeen, kuten Noora varoitti. Se tuntuu hassulta ja ihanalta! Olenhan leikkauksesta asti päivittäin harjannut hampaita, purskutellut suuvedellä, ruiskuttanut hammaskuopista ruoantähteitä pois ja syönyt kipulääkkeitä. Ensimmäisen päivän pakastevihannespussipäikkärit eli kylmän pitäminen poskella 20 minuutin ajan kahden tunnin välein oli sen arvoista, sillä turvotus on yllättävän lievää ja mustelmilta vältyn kokonaan.
Oliko se kamalaa? Ei oikeastaan. Tekisinkö sen uudelleen? En hitossa! :D
Minna
Hei kiitti tästä. Mää menin jonoon vihdoin hammastarkastukseen eli joudun vielä ootteleen. Aivan kamala pelko. Mutta oon tuota kirurgisesti poistoa pelänny ihan älyttömästi, lähinnä se kipu. Saakohan ton esilääkityksen julkisella kuinka helposti ja auttoko se? Mitenkä tuo kun molemmilta puolin poistettiin kerralla, miten syöminen yms. sen jälkeen?
Sori kysymys tulvasta 😄
Iina M.
Oman kokemuksen mukaan en oo ainakaan kuullut, että joku ei ois saanut esilääkitystä. ❤️
Lopultakaan paraneminen ei ollut ihan kamalaa. Järkeilin, että ihan sama lopulta, syönkö kipulääkettä yhteen vai kahteen jomottavaan poskeen. Kovia ruokia olisi voinut syödä aiemmin terveellä poskella, jos hampaita olisi poistettu vain yksi, mutta muuhun en koe tuon päätöksen vaikuttaneen. 🙂
DK
Mulla ei mitään kummempaa hammaslääkäripelkoa ole, mutta olen muuten käynyt kerran sellaisen ihmisen vastaanotolla, joka on erikoistunut pelkopotilaisiin ja siinä tuolissahan olisi voinut melkein ottaa nokoset. Että voi lääkäri tehdä asiasta helppoa, kun osaa työnsä.
Iina M.
Just näin! Kyllä huomaa “ammattilaisen” ja ammattilaisen eron. 🙌🏼