1. Hyvä ergonomia ehkäisee kremppoja. Tästä kohdasta minulla onkin valitettavasti paljon kokemuksia. Vanhalla toimistolla pöytäni ja tuolini olivat aluksi niin epäsopivat minulle, että huono työasento jumitti ensin hartiani, sitten niskani ja alaselkäni ja lopulta jopa purentani. Hanki ensimmäiseksi apuvälineeksi koroke läppärille, jotta et joudu katsomaan sitä alaviistoon. Myös oikea hiiri auttaa läppärin hiireen verrattuna paljon, sama juttu näppiksen kanssa.

Töitä pitäisi tehdä niin, että olkapäitä ei tarvitse jännittää eivätkä hartiat tai kädet puudu. Sopivan korkuisen pöydän lisäksi on hyvä valita riittävän korkea tuoli, jonka istuimen voi säätää sopivalle korkeudelle ja joka antaa tukea ristiselälle. Itselläni on muuten hyvä työpiste, mutta kunnon (säädettävä) tuoli on pakko hankkia vielä. Tuhoan itseni noilla puutarhatuoleilla.

2. Tauot ja happihyppelyt auttavat jaksamaan. Jo pieni tauko tekee hyvää, mutta kokeilepa käydä lounastauolla ulkona raittiissa ilmassa. Loppupäivän olet kuin uusi ihminen! Tunnustan, että korvaan joskus lounaan täyttävällä smoothiella ja kävelen kaupungilla sitä hörppien. Aivan ihana tunne!

Oikein stressaavana päivänä koetan löytää läheltäni edes pienen palan luontoa. Sanotaan, että jo 20 minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja nostaa mielialaa. Puistossa istumisella voi saada saman lopputuloksen, älä aliarvioi sen voimaa, vaan kokeile istua puistonpenkillä ja katsella puita. Hengitä luontoa sisään ja stressiä ulos.

3. Oikea valaistus tekee ihmeitä. Ihan oikeasti! Kylmä, valkoinen valo parantaa aktiivisuutta. Hyvä työskentelyvalo on noin 4 000-5 000 kelviniä “lämmintä”.  Jos pystyt säätämään kodin valaistusta, työpisteen valaistus olisi ideaalia olla normaalia kotivalaistusta valoisampi. Käytännössä monesti työpiste kannattaa sijoittaa paikkaan, johon pääsee mahdollisimman paljon luonnonvaloa.

Meillä on ollut jo parin vuoden ajan kotona käytössä Philipsin Hue-järjestelmä, joten voin säätää puhelimellani työtilan valoa näytöltä sekä kirkkauden että kylmyyden/lämmön suhteen. Käytän myös usein Keskity-tai Virkisty-asetusta, jotka kumpikin löytyvät puhelinsovelluksesta valmiina.

4. Huoneilmaa ei kannata aliarvioida. Joskus sitä nuupahtaa työpäivän takia, mutta ei oikein osaa sanoa miksi. Kun joku vieras kävelee työtilaan muualta, hän kyllä osaa nimetä syyn nuupahdukseen jo ensimmäisen hengenvetonsa jälkeen. Kun viettää samassa tilassa tuntikausia, ilmanlaatu huononee. Jos ihmisiä on paikalla useampi, tuntuu helposti, että happi loppuu vielä nopeammin.

Jos kodissa ei ole koneellista ilmanvaihtoa, kannattaa ikkunaa pitää välillä työpäivän aikana auki. Hyvä tuuletus tuo raikasta ilmaa sisään, joten hetkellinen ristivetokaan ei ole huono idea. Nouse työn lomassa välillä jaloittelemaan ja hengittele ikkunasta raikasta ilmaa tai pistäydy jopa välillä ulkona happihyppelyllä.

5. Pauseta stressi ja siivoa päivän päätteeksi työpiste pois. Vihdoin se paras osa! Mitä et näe, siitä et (niin helposti) stressaa. Parasta tietysti olisi, jos töille olisi oma työhuone, mutta jos teet töitä keittiössä kuten minä, piilota työtietokone ja paperit, jotka muistuttavat töistä. Säädä valaistus takaisin lämpimäksi ja kotoisaksi, jotta aivosi ymmärtävät, ettei enää tarvitse olla skarppi ja keskittynyt.

Jakakaahan parhaat etätyövinkkinne kommenttiboksissa! :)