Kolmannet kuvat samasta hameesta elokuun aikana? No, mutta tietäisitpä, kuinka usein tätä oikeasti käytän. Vähintään 2-4 päivänä viikossa. Enkä kuitenkaan tullut juttelemaan printtihameesta, vaan kertomaan, että tänne kuuluu hyvää. Että heräsin syksyn saapumiseen, kun aloin äsken kaivata lisävaloa pimeään olohuoneeseen. Että ikävöin vähän trenssitakkiani, joka on matkalla lyhennettäväksi. Että kotona tuntuu kodilta, vaikka kaikki ei ole vielä kohdillaan. Että löysin kauan hukassa olleet korvikset, jotka näkyvät tässäkin postauksessa.

Vanhassa kodissa on käynnissä jättiprojekti nimeltä “siis mä oon myymässä nää jossakin vaiheessa kyllä“. Toppatakkeja, kenkiä, koruja ja laukkuja. Hyväkuntoisia, mutta kun niitä on aivan liikaa! Voisin viedä ne johonkin keräykseen ja päästä helpolla, mutta rahaa ei ole tässä elämäntilanteessa mitenkään liikaa, joten mieluummin myyn vaikka pilkkahinnalla.

Olen saanut karsimisesta muuton aikana järjettömiä kiksejä ja tahdon jatkaa samalla linjalla. Inhoan vaan tätä lajittelua ja pakkaamista. En ole vielä vienyt alakerran varastoon mitään, joten nyt pohdin, pakkaanko sinne vain kaikki loput, jotta saan tavarani pois vanhasta kodista ja käyn ne läpi myöhemmin, vai muutanko ajan kanssa reaaliajassa karsien, kuten sovimme. Saapa nähdä.

Viikonloppu hujahti taas ohitse nopeasti. Vietin eilen aikaa ystäväni siirtolapuutarhamökillä kaikesta vihreästä nauttien. Haaveilen omasta mökistä niin kovaa, että vaikka en ole sekuntiakaan elämässäni harkinnut asuntolainaa, mietin nyt, ottaisinko mökkilainan. Sellaiseen voisin sitoutua, mutta sellaista kotia, jonka tahtoisin omistaa, en edes yritä etsiä.

Sain poimia kotiinviemisiksi herkkuja puutarhan puolelta, joten tein eilen illalla lehtikaalisipsejä akuuttiin herkkuhimoon. Tänään taas keitin kesän viimeisistä raparpereista raparperi-mansikkahilloa mannapuuron kanssa tarjottavaksi. Huomenna voisin tehdä lounaaksi salvia-voipastaa. Mustaherukanlehdet käytin liemeen, jossa säilöin avomaankurkut. Käyttämättä on enää kirsikkatomaatit ja chilit. Aika hyvä saalis! Ruokaboksikin saapui juuri, joten seuraavien viikkojen ruoka-asiat ovat mallillaan.

Ehkä selitän vielä yhden asian tuosta “jumitushameesta”. Koska käytössäni on vain osa vaatekaappini sisällöstä, olen elänyt kapselivaatekaappi-moodissa ja ollut siinä kovin innoissani. Tätäkin hametta olen jo käyttänyt mustan silkkitopin, bändipaidan, violetin collegepuseron ja valkoisen t-paidan kanssa. Tavallaan jopa ärsyttää, että vaatehuoneeseen on vielä tulossa paljon lisää vaatteita. Tämä vähäinen vaatemäärä riittäisi ihan hyvin. Juhlavaatteita aion karsia eniten, koska oivalsin, etten edes tykkää enää käydä juhlissa. Niitä varten voisi olla yksi pitkä ja yksi lyhyempi mekko.

Psst! Arvon tuon juuri päättyneen Lasessor-huiviarvonnan voittajan huomenna. Olen niin väsynyt, että on pakko mennä nukkumaan. Kirjoitan postausta työuupumuksesta ja tuntuu, että jo sen kirjoittaminen uuvuttaa. Ne ajatukset on silti päästettävä ulos. :/