KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / JOLLYROOM

SIS. *MAINOSLINKKEJÄ

Rehellisesti sanoen *Alice & Foxin kirjahylly oli se, mistä yhteistyöideani alunperin lähti. Mainos siitä tuli vastaani muistaakseni Instagramissa ja mietin heti, että jos kyseessä olisi minun hyllyni, kaataisin sen kyljelleen. Niin myös tein. Uuden elämän kynnyksellä lupasin itselleni sanoa useammin ääneen, mitä toivon ja mitä haluan. Niinpä lähestyin vanhaa yhteistyökumppaniani Jollyroomia sähköpostitse ja siellä innostuttiin sisustuspostausideastani.

Niinpä kirjahyllystä tuli meille tv-taso, jonka täytin kirjoilla, valaisimella, lehdillä ja muilla irtotavaroilla. Niistä oudoin on varmaankin irtokäsi, josta jollakin kierolla tavalla tykkään erityisesti. En ole vielä ihan varma, tulenko täyttämään hyllyn kokonaan kirjoilla vai pitämään tällaisena sekamelskana, joka sopii paremmin persoonaani. Liian siisti ja sliipattu ei tunnu minusta kotoisalta. Olette ehkä vuosien varrella huomanneet sen.

TV oli muuten ihan ensimmäinen “huonekalu”, jonka uuteen kotiimme kannoin. Kun sille oli kasattu arvoisensa hylly alustaksi, siirtyi katseeni tyhjille seinille. *Minituden Brooklyn-seinähylly etsi suoraan sanoen vähän paikkaansa meillä. Suunnittelin sitä ensin olohuoneeseen ruokapöydän päälle, mutta lopulta makuuhuone alkoi tuntua sille parhaalta paikalta. Kuitenkin, kun oli aika porata ruuveille paikat, kiinnitin hyllyn sittenkin  olohuoneeseen. Ai, kuka on tuuliviiri luonteeltaan? Olen niin innoissani muutosta, että huomaan usein unohtaneeni hintalappuja ja muita huonekaluihin. Ihan vaan, koska halusin ne paikoillaan nyt heti eikä vasta kohta. Antanette anteeksi.

Keittiö on vielä täysin sisustamatta, mutta eteisestä löytyy jotakin upeaa. *Alice & Fox -merkin Ryan-peili asuu oikeastaan vuoroin eteisessämme, vuoroin makuuhuoneessamme. En osaa millään päättää, kumpi huone olisi sille parempi koti! Toisaalta on kiva kurkistaa peiliin vielä ovelta, kun lähtee ulos, ettei vaan ole ulkoiluttamassa sukkahousuja, jotka ovat unohtuneet farkkujen punttiin roikkumaan. Toisaalta taas makuuhuoneesta taitaa tulla pukeutumishuone, joten peili olisi looginen siellä. Minulla on vielä tummakehyksinenkin seinäpeili varastossa, mutta en ole varma, tahdonko sitä ollenkaan mukaani uuteen kotiin. Pidän tämän värimaailmasta paljon enemmän. Tämä peilin alle saa muuten kahdelle tasolle kätevästi jemmattua vaikka mitä.

Makuuhuoneen ensimmäinen kaluste on *JLY Dream -juniorisänky, joka on usein Jollyroomista loppuunmyyty. Tällä hetkellä erilaisia sänkypaketteja (joissa on sänky ja sängynaluslaatikko tai sänky ja patja) on myyty loppuun, mutta pelkkää sänkyä pystyy ainakin ostamaan. Tuosta suositusta junnusängystä saa laidat irti halutessaan, mutta Nöpsy on ainakin niin levoton nukkuja, että laitoja tarvitaan vielä toistaiseksi. Tämänhetkisen tilanteen ja uuden arjen vuoksi poika nukkuu paljon vieressäni ja suon sen tottakai hänelle, jotta olo on mahdollisimman turvallinen. Oma sänkyni on vielä hankkimatta, joten vuodesohvamme toimii parisänkynä olohuoneessa. Makkarissa on vielä väljää, kun pehmoleluarmeijasta on muutettu vasta Nooralta ja Matilta saatu pehmo. Se on suosikki, joten se piti muuttaa ensimmäisenä.

Mainitsemani *Carpathia-patja valikoitui meille, koska se on on Öko-tex-sertifioitu ja ergonominen valinta lapselle. Tuntumaltaan se muistuttaa hieman entistä Tempur-sänkyäni, jossa olemme koko perhe tottuneet nukkumaan. Tämä junnupatja on varustettu hierontaominaisuudella(!), vahvistetuilla sivuilla ja ilmanvaihtolovilla, jotta kesälläkin on viileä nukkua. Ihanana yksityiskohtana opin sen, että patjan pohja on valmistettu kookospähkinästä. Miksipä ei! Kuvissa patjan päällä ei ole lakanaa, koska halusin kuvata patjan pinnan läheltä.

Muutenkin kuvista huomaa, että nämä ovat todellakin ensimmäiset kuvat uudesta kodista, sillä mm. Kylmäkoski-taulu ja iso, vaalea matto ovat vielä vanhassa osoitteessa. Vaatehuoneesta ole ehtinyt täyttää ehkä 5%. Halusin vähän myös herättää kutkuttavaa mielenkiintoa. Merkitseeko vilaus kaiteesta, että kodissa on kaksi kerrosta? (Kyllä!) Millainen sohva olohuoneessa on? (Ihana vuodesohva!) Näemmekö vielä lisää? (Todellakin!)

Selaa *Jollyroomin valikoimaa TÄÄLLÄ, jos himoitset tällä hetkellä esimerkiksi rottinkipeilejä, lapselle sänkyä tai vaikka hieman erikoisempia valaisimia! :)