(TAKKI SAATU DIDRIKSONS)

Eilen tapahtui niin paljon, että pitää vetää henkeä ennen kuin aloitan tarinani. Tyvikasvuni alkoi näyttää niin jäätävältä, että varasin viikonlopulle kampaamoajan Tampereen parhaaseen kampaamoon. Onneksi Teemulla oli vapaita aikoja, sillä balayage-mestari loihtii hiukset aina sellaiseen kuntoon, etten osaa etukäteen edes toivoa yhtä upeaa lopputulosta. Tällä kertaa haalistunut pehkoni muuttui kauniin beigeksi, latvasti napattiin pois muutama sentti huonoa latvaa. Suoristuksen ansiosta hiukseni tosin näyttävät nyt entistä pidemmiltä.

Sain matkaani vielä hyviä vinkkejä erääseen tuotteeseen, johon aion tutustua pian tarkemmin. Hiuksiini laitettiin heti pesun jälkeen suihketta, jonka pitäisi lukita niiden suoruus niin, että se kestäisi jopa muutaman pesun ajan! Suihke siis “muistaa” jotenkin, että hius on suoristettu raudalla. En malta odottaa, pysyykö pörröinen ja luonnonlaineikas hiukseni oikeasti suorana useamman päivän ajan. Raporttia seuraa perästä.

 

Kampaajan jälkeen kahvittelin RATINA-kauppakeskuksessa Nooran ja Matin kanssa, ja Noora ikuisti uudet hiukseni tänne blogiinkin. En nykyään ehdi kuvata juuri mitään, joten aina, kun joku ehtii napsaista edes muutaman kuvan, olen äärettömän kiitollinen. Kuvista tuli kivat ja keväiset. Parasta kuitenkin oli, kun kotona huomasin, miten NÄÄS-paidastani näkyi kuvissa vain ÄÄS! Pyysin myös muutaman kokokuvat, kun Instassa tekemässäni kyselyssä toivottiin blogiin lisään arkiasuja. Kuvia katsellessani en vaan pääse ylitse siitä, miten sileät hiukseni ovat! Tätä riemua ei taida ymmärtää kuin toinen tällainen rassukka, jonka hiukset eivät pysy suorina, jos ilmassa on yhtään kosteutta, vaan niska ja ohimot pukkaavat heti kiharaa.

 

Eilisen kohokohtia oli myös pieni kävelykierros tutuissa maisemissa. Kävelin vanhan lukioni (TYK) ohitse fiilistellen opiskeluvuosia. Kävelin myös Koulukadulla vanhan kotitaloni ohi. Se äänestettiin aikanaan Tampereen kauneimmaksi ja edelleen tuo talon vihreä väri aiheuttaa lämpimän läikähdyksen rinnassani. Tuonne muutin 16-vuotiaana enkä oikein vieläkään osaa sanoa, oliko se liian aikaisin. Lukiovuodet olivat joka tapauksessa parhaita aikoja elämässäni, kun jokainen päivä kului ystävien seurassa ja oli täynnä naurua.

Kotiinpaluun jälkeen, eli tässä tapauksessa palattuamme pappalaan, järjestimme siskoni ja isäni kanssa yllätyssynttäri-iltateehetken äidilleni. Hänen oikea syntymäpäivänsä on vasta tulossa, mutta koska emme kaikki ole silloin paikalla, keksimme yllättää äidin etukäteen. Onneksi teimme niin! Harvemmin juhlimme porukalla, joten tällainen hetki tuntui todella erityiseltä. ♥