(VAATTEET SAATU / DIDRIKSONS)

Loma on ohi! Vietimme alkuviikon lumen, mutta myös pimeyden valtakunnassa Lapissa. Tein tällä viikolla neljä päivää etätöitä, mutta pyrin pitämään lounastaukoni silloin, kun oli kaikista valoisinta eli keskipäivän aikaan. Majapaikkamme oli ihan keskustassa, ja meillä oli oma, punainen MINI matkassa mukana, joten maailma oli niin sanotusti meille avoinna. Tosin vain teoriassa.

Lomalla kävi jälleen “perinteiset” eli yksikään minun suunnitelmani tai toiveeni ei toteutunut. Jotenkin nyt perheellisenä lomailu on aivan erilaista eikä juurikaan mene suunnitellusti. Pyysin teiltä etukäteen vinkkejä, mitä Rovaniemellä voi tähän aikaan vuodesta tehdä, ja kasasin nyt niitä tähän postaukseen inspiraatioksi muille matkaajille. Kuvat ovat Joulupukin Pajakylästä, siellä olin käynyt jo muutaman kerran aiemminkin. Vuonna 2014 olin vahvasti raskaana ja vuonna 2016 käväisin siellä hassusti huhtikuussa.

Cafe & Bar 21 oli ykkösenä toivelistallani. Sieltä minulle suositeltiin mm. gelatoa ja vohveleita. Noissa yllä olevissa kuvissa näkyykin paikan logoa ja myyntiautoa, sillä varsinaisen ravintolan sijaan (joka löytyy Rovakadulta) pääsin “vain” Napapiiriltä löytyvän myyntiauton asiakkaaksi. Nöpsy joi herkullisen Rovaniemi-kaakaon ja minä otin glögin mantelilastuilla.

Lordin aukiolla olisi ollut tarjolla luistelua ja mäenlaskua. Myös Ounasvaaralla suositeltiin mäenlaskua. Me pääsimme kyllä päivittäin (lounastauollani, haha) pulkkailemaan asuinpaikkamme lähipuistoon, ja lähipuistosta löytyvä pikkumäki riitti meille mainiosti. Mäen vieressä oli myös jää ja pieni leikkipuisto, joten tekemistä onneksi riitti.

Kemijoella olisi ollut virkistävä elämys eli maksullinen sauna ja avanto. Vielä joskus käyn Lapissa sellaisella porukalla, joka minun laillani innostuu hiihtämisestä, avannosta ja muutenkin aktiivisemmasta lomailusta. Nyt koko reissu oli loikoilua ja “katsotaan myöhemmin” -meininkiä. Onko väärin sanoa, että perheloma on minulle oikeasti harvoin rentouttavaa lomaa? Sanonpa kuitenkin. Pääasia kuitenkin, että Nöpsy sai kivoja kokemuksia.

Roka-ravintola sai muutamankin suosituksen. Yllättäen en ehtinyt sinnekään, söimme koko miniloman ajan majapaikassamme. Toisaalta kotiruoka oli aivan ihanaa, joten ravintoloiden missaaminen ei ole kova homma. Niitä on Suomi pullollaan. Miehen isä valmisti niin herkullisen hirvipaistin, että muistelen sitä kaiholla vieläkin. Hyvä periaate tälle vuodelle voisi olla, että kun syön lihaa, se voisi olla jotakin näin erityistä kuten papan tekemä hirvi kerran vuodessa eikä halpisjauhelihaa makaronimössössä viidesti viikossa.

Laavuista vahvat suositukset saaneet Kuninkaanlaavu ja Kirkonjyrhämän laavu jäivät mieleeni. Laavu-reissukin jäi kuitenkin valitettavasti vain suunnitelman tasolle. Laavuja löytyy onneksi muualtakin, tosi nämä meidän lähellämme olevat ovat aika pikkuisia, mutta ei se koko, vaan se tunnelma. Yhdestä pikkuisesta laavusta on tulossa postauskin alkuvuodesta, kuvat odottavat julkaisua blogiluonnosten seassa.

Santasportilta olisi saanut sukset lainaan. Hiihtäminen on nykyään ihanaa, kun koululiikuntatraumat ovat haalenneet, mutta toivon, että tänä vuonna ehdin hiihtää muutenkin. Kylmäkoskella on suunnilleen 20 kilometrin kiepsautus, jonka aikana kuuntelen jotakin hyvää äänikirjaa ja uppoudun siihen täysin. Vielä kun tuo tuttu järvi jäätyisi ja pääsisin kiertämään sitä taas nappikuulokkeet korvillani. Tule, talvi, tule jo!

Jos Rovaniemi-vinkkejä löytyy lisää, niitä saa jättää kommenttiboksiin tähän postaukseen eksyvien iloksi! :)