Tästä piti tulla ihan vain reseptipostaus, mutta aihe vaihtui spontaanisti. Keskitymme siis siihen, kuinka melkein 4-vuotiaan saa syömään ruokaa, jonka nimikin jo purjottaa epäluuloista päiväkoti-ikäistä. Ensinnäkin, se on keittoa, jota Batman valmistaa Hämähäkkimiehelle, kun Hämis kyläilee hänen luonaan. Kyllä vaan!

Ja ne rehut keiton päällä? Ei, niitä ei todellakaan ole pakko syödä, mutta niissä saattaa olla taikavoimia, joilla Jokeri on helpompi voittaa. Ja kas näin pieni poika lusikoi innokkaana lautasellisen keittoa napaansa ja totesi vasta sen jälkeen, että pahaa oli. Minusta ei ollut, mutta ota siitä nyt sitten selvää.

Peruna-purjokeitto

800 g perunaa

purjosipuli

2 valkosipulinkynttä

2 kasvisliemikuutiota

500 g valkoisia papuja

1 dl  kermaa

2 dl maitoa

vettä

suolaa

pippuria

valkoviinietikkaa

oliiviöljyä

Päälle:

herneenversoja

Kuori perunat ja pilko ne reiluiksi paloiksi. Huuhdo ja suikaloi purjosipuli kokonaan lukuun ottamatta muutamaa senttiä kovimmasta päästä. Kuumenna iso loraus oliiviöljyä padassa (minun saatu Eva Sololta, pidempi postaus siitä täällä) ja kuullota purjo, perunat sekä kuoritut ja litistetyt valkosipulinkynnet. Kaada joukkoon litra vettä ja lisää mausteeksi kasvisliemikuutiot. Kiehauta ja anna porista kannen alla vartin ajan.

Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon huuhdotut ja valutetut valkoiset pavut. Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kerma ja maito. Lisää vielä maun mukaan pieni loraus valkoviinietikkaa, suolaa ja mustapippuria. Koristele herneenversoilla, muuten Jokeri ei kaadu! :)