KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ LUNETTEN KANSSA

Kesä ja kärpäset. Lämmin pulla ja kylmä maito. Tytöt ja kuukautiset. Kaikki kuuluvat tiiviisti yhteen. Aiemmin kirjoitin kuukuppi-juttuja täällä, kun kuukautiseni vihdoin palasivat synnytyksen jälkeen, ja sitä ennen täällä, kun vaihdoin pikkuhousunsuojat ja tamponit kuukuppiin vuonna 2011. Käteeni asennettiin muutama kuukasi sitten ehkäisykapseli, minkä jälkeen kuukautiset ovat tulleet kerran. No, ne kestivätkin sitten kaksi viikkoa.

Olen mukavuudenhaluinen tapaus, joten käytän nykyään kuukuppia uskollisesti. Olen siitä onnekas, että kroppani varoittelee kuukautisista, joten en joudu kantamaan kuppia mukanani aina. Ei se paljon tilaa veisi käsilaukussa, mutta silti. Otan kupin mukaani silloin, kun alaselkää alkaa vihloa, tekee mieli sokeria ja oma peilikuva ketuttaa.

Minun kesäkassissani uusi pinkki kuukuppi matkustaa omassa pussukassaan, joka taas on postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvän BOSS LADY -pussukan uumenissa. Kuukupin lisäksi mukanani on aina matkapuhelin, jotakin juotavaa (kuten yksisarvisvettä, krhm) ja yhdet sairaan hienot aurinkolasit, joita ihan tosissani yritän muistaa käyttääkin joskus. Pinkki varavirtalähteenikin olisi sopinut tähän kuvaan, mutta se oli juuri latautumassa.

Mitä sinun kesäkassissasi on? Ota sinäkin osaa tähän Lunetten #summerlovin-haasteeseen postaamalla someen kuva kesäkassistasi, josta Lunette-kuukuppi vielä puuttuu. Lunette arpoo Instagramissaan ja Facebook-sivuillaan tuotepaketteja kaikkien osallistujien kesken. Muista lisätä häshtägit #summerlovin ja #lunettecup. Mutta hei, kun nyt kerran olet täällä, osallistuthan minunkin arvontaani postaukseni lopussa?

Jes, kivaa! Kommentoimalla jotakin tämän postauksen kommenttiboksiin, voit nimittäin voittaa itsellesi kattavan Lunette-tuotepaketin. Paketti sisältää vapaavalintaisen kuukupin eli haluamasi koon ja värin perusvalikoimasta, pesunesteen, pyyhkeet (ihan mun lemppareita) sekä uuden Moodsmooth remedy -tuoksuterapiaöljyn. Voittajia arvotaan kaksi kappaletta sunnuntaina 18.6.2017 kello 23:00, joten osallistumisaikaa on tasan siihen asti. Värivaihtoehtoja voi kurkkia täältä! :)

Edit: Onnea nimimerkit Erika ja viipotin! Teille laitetaan sähköpostia tämän päivän aikana.

(kengät saatu Eccolta)