Kamalaa olla jo sen ikäinen, että voi sanoa jonkin tapahtuneen omassa nuoruudessaan eikä silloin puhu edes lapsuudesta. Huh! Kuitenkin, silloin minun nuoruudessani jälkiruokien ehdoton klassikko oli jääkaapissa hyydytettävä juustokakku vauvansoseesta. Paras maku kuorrutteelle oli meidän kaveriporukassamme ja kai yleisestikin mango, joten hyydytin pieniä virpojia odotellessani tällaisen nostalgiakakun täksi palmusunnuntaiksi. Resepti on jo aikoinaan löydetty Jonnan blogista enkä muuttanut ohjeesta muuta kuin pohjan keksit ja vähän kuorrutuksen määrää, sillä tein kakun niin isoon vuokaan, että mangokuorrutus olisi alkuperäisillä raaka-ainemäärillä jääny ohueksi ja siten myös ruman läpikuultavaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pohja:

200g kaurakeksejä

75g voita

Täyte:

4 liivatelehteä

200g maustamatonta tuorejuustoa

2 rkl kiehuvaa vettä

1,5 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

2,5 rkl sitruunamehua

3 dl kuohukermaa

Kuorrute:

3 dl mangososetta (suosittelen Bonnen soseita)

3 liivatelehteä

3 rkl kiehuvaa vettä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Murenna keksit tasaiseksi muruseokseksi ja lisää sulatettu voi joukkoon. Sekoita näin syntynyt pohjataikina sitten tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoka tai ainakin sen pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti. Jätä jähmettymään. Laita neljä liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Sekoita keskenään sokerit ja lisää ne sitruunamehun kanssa tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi kermavaahdoksi. Liuota erillisessä kipossa liivatteet kiehuvaan veteen ja lisää sitten liivateseos tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännelleen tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Minulla kakku hyytyi yön yli.

Laita kolme liivatelehteä kylmään veteen likoamaan suunnilleen viideksi minuutiksi. Kuumenna vesi ja sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatteet kiehuvaan veteen pienessä kipossa. Lisää liivateseos mangososeen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrute kakun päälle ja anna hyytyä vielä vähintään puoli tuntia jääkaapissa. Kakkua saa koristellakin ja ehkä jopa kannattaa, sillä minun suunnitelmani kuvata kakku tulppaanikimpun kanssa meni pyllylleen, kun kimpusta putosi heti kaksi nuppua eivätkä loputkaan auenneet ajoissa. Ensi kerralla ostan kyllä ihan suosiolla kakkuun koristeeksi värikkäitä koristerakeita tai jotakin muuta sopivaa karkkia. Tai edes niitä lötköjä säilykemangoviipaleita, ettei tarvitse lähteä Tokmannille hätäostoksille hakemaan pääsiäiskukkia! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA