moumou lontookollaasi2

Joskus ne isoimmat yllätykset elämässä ilmaantuvat eteen, kun niitä osaa vähiten odottaa. Olen käynyt tässä muutaman kuukauden sisään kymmenissä työhaastatteluissa ja tehnyt projektitöitä eri firmoille. Muutama viikko sitten lupauduin “ihan oikeasti” töihin tuttuni firmaan ja arkeeni alkoi palata se ihana rutiini. Jokin oli kuitenkin hassusti. Vaikka oloni oli rauhallinen, tiesin sisimmässäni, että minut oli tarkoitettu muualle isompien asioiden pariin. Sitten koetti viime viikon maanantai ja sain yllättävän puhelun.

Eräs jättifirma, jonka kanssa olen tehnyt ennenkin yhteistyötä tahtoi minut palkkalistoilleen. Blogiani saisin jatkaa normaalisti Indiedaysissa, mutta uuden pestini vuoksi minulle haluttaisiin kustantaa asunto Lontoosta. Kyllä! Luitte aivan oikein. Ihana nainen puhelimessa ehdotti siis minun mittapuullani hämmentävän hyvän palkan lisäksi ilmaista asuntoa eräässä suosikkikaupungissani, jonne minun pitäisi muuttaa. Hyvällä palkalla elämiseen jäisi varaa helpostikin, koska vuokra maksettaisiin puolestani. Lamaannuin ehdotuksesta niin, että olin hetken vain hiljaa ja annoin kyynelten valua poskilleni. Kuinka näin ihanaa elämää ehdotetaan minulle, jolla ei ole tutkintoa alalta, jolle minut tahdottaisiin ja vielä asiantuntijarooliin? Ai, että mitäkö vastasin?

moumou lontookollaasi1

Tietysti muutan! Vuokrasopimukseni pakottaa minut asumaan nykyisessä asunnossani vielä huhtikuun eli ajoituskin on hyvä. Muuttoni tulee olemaan aivan toukokuun alussa, mutta tarkempaa kohdetta en vielä tiedä. Saan ehdottaa pomolleni muutamaakin paikkaa, joista sitten yhdessä valitsemme minulle sen sopivimman. Tulen tekemään töitä nyt aluksi ainakin tämän kesän loppuun ja sitten katsotaan, sovellunko työtehtäviin. Toivon todella, että minussa on sitä, mitä tuleva työnantajani on minusta aistinut. En todellakaan tahdo tuottaa pettymystä. Nyt pitäisi sitten keksiä, miten nämä uutiset kerrotaan perheelle, ystäville ja nykyisille pomoille. Uskon kyllä, että sekin sujuu kuin itsestään. Niin tämä elämäkin näköjään sujuu. :)