Iina

Muutama päivä sitten julkaisemassani postauksessa näkyneet meikit eivät suinkaan olleet kuvia arkimeikistäni, vaan kuvia Indiedaysin Disney-kampanjaan liittyvien kuvausten meikistä. Pääsin mukaan yhdeksi kolmesta Mahtava Oz -elokuvan tunnelmissa fiilisteleviin bloggaajista. Ainon ja Sallan stailaukset voi kurkistaa täältä kampanjasivulta ja myöhemmin kampanjan aikana myös heidän blogeistaan. Omaa suosikkityyliään äänestämällä voi voittaa Emma Räsäsen tekemän mielettömän meikin itselleen. Emmahan meikkasi meidätkin ja tuo maskeerauksen SM 2012 -voittaja onnistui kyllä loihtimaan yhden suosikkityyleistäni meikäläiselle. Lisäksi arvotaan kaksi kahden leffalipun pakettia Mahtava Oz –elokuvaan.

OZ_70x100_FI.indd

Mahtava Oz – elokuva tulee ensi-iltaan Suomessa 15.3. ja elokuvan trailerin voi katsoa täältä. Perusjuonihan elokuvassa menee niin, että tarinassa avataan sitä, kuinka Ozin velho aikoinaan päätyi Ihmemaahan. Kyseenalaisen moraalin omaava sirkustaikuri Oscar ajautuu Ozin ihmemaahan koettaen ottaa siitä kaiken rahallisen hyödyn irti. Hänen tapaamansa kolme noitaa eli TheodoraEvanora ja Glinda tuovat kuitenkin mutkia matkaan, sillä he epäilevät, onko mies todella se mahtava velho, jota Ihmemaahan odotetaan. Mies joutuu todistelemaan henkilöllisyyttään ratkomalla paikan asukkaiden ongelmia ja selvittämään, kuka onkaan todella sisimmiltään hyvä ja kuka paha. Se, miten tarinassa lopulta käy, jääköön kuitenkin salaisuudeksi.

iina4

iina5

id_moumou_disney

Tehtävämme oli siis inspiroitua omasta nimikkonoidastamme, jonka saimme elokuvasta valita. Tarkoitus ei ollut niinkään näyttää samalta, vaan stailata asukokonaisuus kuvauksiin niin, että asussa olisi tiettyjä tunnistettavia elementtejä, kuten värit, materiaalit tai yleisfiilis. Kuvaajan roolissa toimi oma Sofiamme Concoction-blogista ja täytyy kyllä sanoa, että helpottaa huomattavasti kameran edessä olemista, kun kameran takana on tuttu tyyppi. Oma noitani oli elokuvasta tuttu Theodora, jonka kahta eri puolta koetimme tuoda esille kahdella hieman erilaisella asulla. Noitani koettaa elokuvassa varmistaa, että rauha palaisi Ozin valtakuntaan. Hän uskoo vakaasti, että eräänä päivänä saapuu se mahtava velho, joka palauttaa asiat oikealle tolalleen – niin kuin aikanaan ennustettu on. Naurahdin muuten ääneen, kun luin hahmokuvauksesta noitani olevan Ainon noidan sisko, sillä tosielämässäkin käyttäydymme usein siskosten tavoin.

iina3

iina2

iina1

Asujani lähdin kasaamaan paljolti värien pohjalta. Kuvausasut maksoi Indiedays ja tämä toimi myös palkkanani kampanjasta. Etsin itselleni mustaa, valkoista ja ennen kaikkea noitani voimaväriä eli punaista. Materiaaleista tahdoin ylleni nahkaa, samettia sekä silkkiä. Päädyinkin lopulta asustamaan nahkahousut ja huippukorkoni kahdella eri tavalla, joista toinen stailaus edustaa enemmän elokuvan noitatyyliä takkeineen ja hattuneen. Löysin oikeastaan sattumalta niinkin samanlaisia elementtejä tyyliinii ja asusta tuli melkein enemmänkin kopio kuin vain elokuvatyylistä ideansa saanut asu. Toinen stailaus taas on hieman ovelampi ja viekkaampi. Asun juju löytyy nimittäin selkäpuolelta. Jälkimmäisessä asussa Emman väkertämä kampauskin pääsee oikeuksiinsa, sillä itse stailaus on varsin simppeli. Rakastuin lettikampaukseen niin, etten olisi tahtonut purkaa sitä ollenkaan kuvausten jälkeen!

Fantasia-elokuvat eivät ole yleisesti elokuvasuosikkejani, mutta kuten aina makuasioissa, poikkeuksiakin tietysti on. Tahdonkin ehdottomasti nähdä tämän elokuvan kokonaan, kun se vaan Suomessa elokuviin saapuu. Löytyykö sieltä lukijoideni joukosta jo valmiita Ihmemaa-faneja? Vai onko Oz-maailma teistä sen verran kiehtova, että aiotte katsoa elokuvan ja vasta tutustua paikkaan? Käykää joka tapauksessa tuolla kampanjasivulla osallistumassa kilpailuun! :)

(kuvat: DisneySofia Puolitaival)