Facebookin chatista se taas alkoi. Kerroin minua kuvanneelle ihmiselle, että en välttämättä käytä kaikkia minusta otettuja kuvia välttääkseni sodan kommenttiboksissani. Näytin muutaman kuvan avulla, mitä tarkoitan ja samalla, kun selitin, miten osa ihmisistä suorastaan rakastaa bongailla muilta finnejä, ryppyjä ja makkaroita, tajusin yhtäkkiä jotenkin valaistuneena, miten kierossa todellisuudessa nykyään oikein elämme. Tietysti bloggaaja valitsee itsestään kuvasarjan onnistuneimmat kuvat esille, mutta rajansa kaikella. Jätin siis kuvat sensuroimatta ja julkaisin nekin, joista tiesin tulevan sanomista.

Olen ihminen, jolla on sekä tummat silmänaluset että silmäpussit unimääristäni riippumatta ympäri vuoden. Otsassani on iso lovi vanhan arven jäljiltä. Vartalossani on sen verran rasvaa, että kun taivutan itseäni johonkin suuntaan, ihoni ja sen alla oleva rasvakerros menee ryttyyn. Kun reisiäni puristaa, niissä on selluliittimuhkuraa. Näitä asioita ei vaan nykyään pidetä enää kovinkaan normaaleina, sillä julkkisten kuvista, naistenlehtien artikkelikuvista, kosmetiikkamainoskuvista ja varsinkin muotilehtien kuvista kaikki tällaiset inhimilliset asiat “korjataan” pois. En ole sitä mieltä, että se pitäisi lopettaa, mutta olen sitä mieltä, että tarvitsemme jotakin muistuttamaan meitä siitä, että se ei ole normaalia. Se ei ole todellisuus.

Tässä olen minä. Ilman meikkiä, ilman imartelevia kuvakulmia tai upeita valaistuksia. Ilman hymyä ja ennen kaikkea ilman minkäänlaista kuvankäsittelyä.  Asiasta hieman pidemmän postauksen kirjoittanut ystäväni Veera haastoi kaikki (ja minusta mukaan pitäisi saada varsinkin vähänkin suositut bloggaajat, joiden elämää moni seuraa ja joilta moni saattaa ottaa vaikutteita) julkaisemaan itsestään meikittömän ja käsittelemättömän kasvokuvan, jotta muovisiksi käsiteltyjen muotikuvien aivopesemät ihmiset muistaisivat, että oikealla ihmisellä on ihohuokoset. Hänen ihonsa ole tehty tasaisesta vahamassasta ja hänelle tulee kaksoisleuka, jos hän painaa leukaansa rintaan, sillä kukaan ei ole käsittelemässä sitä pois.

Toisin kuin surullisen moni on väärin ymmärtänyt, tämän tempauksen pointti ei ole se, että tässä yritetään nyt korvata huippumallien ihannevartalo normaalimmalla ja koettaa saada ripsivärimainoksiin finninaamaisia malleja, koska se ei vaan ole mahdollista eikä tämän asian kannalta täysin oleellistakaan. Tavoitteena on sen sijaan muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka paljon kuvia nykyään käsitellään ja mikä tässä maailmassa on normaalia. Laitan haasteen eteenpäin ja toivon, että jokainen tämän postauksen lukenut bloggaaja lähtee mukaan. Tämä, jos mikä on tärkeää.