Myrsky on laantunut. Tenttikirjat on heitetty nurkkaan tai ainakin pinottu palautettaviksi kirjastoon. Aamulla on herätty epätoivoon ja pelkoon. Masuun on survottu jotakin, millä jaksaa kirjoittaa neljä tuntia. Viimeinen flunssalääke, jota on vuorokauden verran aamua varten hamstrattu, on nautiskeltu. Yliopistolle on kävelty päässä enemmän tietoa, mutta myös enemmän epävarmuutta kuin viimeksi. Tenttisalissa on huokailtu, hikoiltu, kärsitty tärinästä ja särystä. Tenttipaperia on tuijotettu reilu tunti ja pari konseptia on rustattu täyteen tietoa. Salista on poistuttu sekavin tuntein.

Olo on tyhjä. Jotenkin tuo aamuinen koitos toikin mielenrauhan sijaan vielä suuremman epätoivon, koska nyt pitää odotella tenttituloksia kaksi tuskaisen pitkää viikkoa. Hartain toiveeni tälle illalle olisikin se, että joku ihana tiskaisi tuon naurettavan teemukikasan tiskipöydältäni, keräisi nenäliinavuoren makuuhuoneeni lattialta, tekisi minulle ruokaa, jonka ehkä jopa maistaisin, ja peittelisi minut nukkumaan lämpimän peiton alle. Äiti..?