Kuka voisi päättää, että suolaiset piirakat ovat jälleen trendikkäitä? Kakkuohjeita on kaikkialla, mutta suolaisia piirakoita ei juuri missään. Jossakin vaiheessa kesää sienipiirakkareseptejä alkaa ilmestyä sinne ja tänne, mutta muuten fokus on suolaisten herkkujen suhteen joissakin levitelaudoissa. En tykkää, tänne ne piirakat! Ei vaan, makunsa kullakin ja nyt vaan satun hellimään piirakkafanien makuhermoja luomuksella nimeltä kolmen juuston piirakka. Ohje ei ole aivan sama, kuin tuossa blogini muinaisjäänteessä, mutta ota ihmeessä tämä talteen. Et tule katumaan. Ja hei, jos teet piirakan pyöreään vuokaan, halkaisijan olisi hyvä olla 24cm.

Tomaatti-juustopiirakka

Pohja:

3 ½ dl vehnäjauhoja

1 dl juustoraastetta

150 g margariinia

½ dl vettä

Täyte:

150 g punaista pestoa

150 g maustamatonta tuorejuustoa

75 g salotti- tai kevätsipuleita

75g kesäkurpitsaa

250 g kirsikkatomaatteja

ripaus valkosipulisuolaa

½ ruukkua basilikaa

100 g pippurijuustoa

Sekoita jauhot ja juustoraaste keskenään hyvin. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tällainen keraaminen vuoka ei kaivannut voitelua, mutta jos yhtään epäilyttää, voitele se vuoka. Esipaista sitten piirakkapohjaa 200 asteessa kunnes se saa hieman väriä, tähän menee suunnilleen 10 minuuttia hieman uunista riippuen. Muistutuksena tähän väliin, että valmistaikina on ihan okei.

Sekoita punainen pesto ja maustamaton tuorejuusto keskenään. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle. Irrota sipuleista kuori ja leikkaa ne noin 4-6 osaan. Kuutioi sitten kesäkurpitsan pätkä. Esikypsennä sipuleita ja kesäkurpitsaa mikrossa 500 W n. 5 minuuttia. Suolaa kevyesti valkosipulisuolalla. Halkaise minitomaatit. Levitä sipulit, kesäkurpitsa ja tomaatit tasaisesti pestotäytteen päälle. Revi päälle basilikanlehtiä. Leikkaa mustapippurijuusto pieniksi kuutioiksi tai klönteiksi ja ripottele tasaisesti piirakan pinnalle.

Paista piirakkaa täytteineen 200 asteessa puolisen tuntia. Suojaa pinta foliolla tai leivinpaperilla, kun juustopalat ovat saaneet hieman väriä. Tämä tapahtuu yleensä n. 15 minuutin kohdalla, mutta tarkkaile piirakkaa paiston aikana. Tämä piiras on ehdottomasti parasta jäähtyneenä, joten malta hetki ennen maistamista! (Lue vaikka puoli tuntia hyvää kirjaa.) ❤️