KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / RUOKABOKSI

Edit 5.6.2023: Alennuslomake ei enää toimi, mutta alekoodilla HAYH voit lunastaa mille tahansa viikolle 20€ alennuksen ensimmäisestä Ruokaboksi-tilauksestasi.

Olisiko teillä hetki aikaa puhua Ruokaboksista? Tai lähinnä kuunnella, mitä kaikkea ihmeellistä siihen liittyy. Ruokaboksi alkaa olla blogini seuraajille jo tuttu juttu vuosien varrelta, mutta kerrattakoon, että kyseessä on siis palvelu, jossa maanantai-iltana saa tuoreet raaka-aineet ja laadukkaat reseptit kotiovelle. Boksin voi valita oman ruokavalion mukaan tietyissä rajoissa. Meillä esimerkiksi tilataan lähes aina Vegeboksia, mutta vaihtelen bokseja reseptien mukaan, jos esimerkiksi Perheboksissa sattuu olemaan lapsen lempiruokaa. Tuunaan silloin puolet reseptistä itselleni sopivaksi. Mutta nyt ei puhuta niinkään Ruokaboksista, vaan kerron teille, mitä Ruokaboksin lisätuotteet ovat.

Mitä ovat Ruokaboksin lisätuotteet?

Niin sanottuna ruokaboksilaisena saa etuoikeuden nauttia myös runsaasta lisätuotevalikoimasta, joka sekin toimitetaan suoraan kotiovelle. Tarjolla on esimerkiksi tuoreita hedelmiä, herkullista aamupalaa, helppoja ja nopeita jälkkäreitä, erilaista viikonloppuruokaa, maustekaapin klassikoita, isompi satsi kananmunia sekä vaihtuvia sesonkituotteita. Lisätuotteet toimitetaan aina varsinaisen Ruokaboksin yhteydessä.

Ruokaboksilta kerrotaan lisätuotteita näin: “Alusta asti olemme toiminnassamme pyrkineet arjen helpottamisen ohella minimoimaan raaka-aineiden matkan tuottajalta ruokapöytään. Haluamme vähentää välikäsiä ja ostamme tuotteet mahdollisuuksien mukaan aina suoraan tuottajalta, ja tämä pätee myös lisätuotteisiimme.” Siksi esimerkiksi nuo mainitsemani munat ovat tällä hetkellä Mäntymäen luomumunia Hyvinkäältä.

Kahviboksi

Aargh, kahvi on taas lop… Ei kun ei mitään! Ruokaboksilähetti toikin sitä ovelle! Kahviboksi sisältää 3 pakettia ( á 250 g) huippulaadukasta vastapaahdettua perulaista luomusuodatinkahvia. Ns. markettikahvin hinnan kanssa tällä boksilla ei kilpailla, mutta jos kuuluu meihin, joilla on paheena tilata kahvia pieniltä, kotimaisilta paahtimoilta, on jokaviikkoinen kotiinkuljetus kiva rutiini. Ja muistutan tähän väliin, että bokseja voi siis tilata juuri niin usein tai harvoin kuin itse tahtoo. Tiheimmin niitä saa joka maanantai, mutta jos boksin sisältö resonoikin vain kerran kuussa tai kolmessa, sellainenkin tahti on okei.

Hedelmäboksi

Minulle tutuin lisäboksi on ehdottomasti neljän kilon Hedelmäboksi, joka sisältää valikoiman vaihtuvia sesongin hedelmiä. Olenko jo tarpeeksi monta kertaa paljastanut, etten ollut koskaan maistanut veriappelsiinia tai persimonia ennen Hedelmäboksin tilaamista? Nyt kumpainenkin kuuluu suosikkihedelmiini ja satokauden aikaan niitä löytyykin näistä lisäbokseista. Hedelmät ovat aina tuoreita ja hyväkuntoisia, koskaan en ole saanut mitään edes vähän pehmennyttä tai mustelmaista. Nekin toki söisin riemulla, koska olen ruokahävikkiä vastaan. (Kuvan boksin on muuten tasan viikon vanha eli hyvin hedelmät myös säilyvät.)

Jälkiruokaboksi

Uusin tuttavuus meille on syljenerityksen kymmenkertaistava uutuusboksi. *slurps* Jälkkäriboksi sisältää raaka-aineet kahteen eri makeaan herkkuun noin 4-5 hengelle ja reseptit ovat IHANIA. Viime viikkoina on tarjolla ollut mm.  amerikkalainen suklaabrownie ja mango-passion Eton mess. Jälkkärireseptit vaihtuvat siis viikoittain samalla, kun ruokaboksien sisällöt vaihtuvat. Me herkuttelimme tällä viikolla suolakinuskipäärynöillä ja vaniljaisella jogurtilla sekä keksimuruin koristelluilla appelsiinijuustokakkumaljoilla.

Ruokaboksin alennus sekä uusille että vanhoille asiakkaille!

Etkö ole vielä kokeillut Ruokaboksia? Klikkaa TÄSTÄ!

Jos et ole vielä tilannut Ruokaboksia, nyt on hyvä aika kokeilla. Tai siis paras mahdollinen. Haluamme yhdesssä Ruokaboksin kanssa helpottaa arkeasi tarjoamalla sinulle yhteensä 50€ edestä kokeiluetua Ruokaboksin palveluun. Tilaus ei sido mihinkään, ja voit tilata boksin mille tahansa viikolle/viikoille välillä 14-17 tai vaikka jokaiselle niistä. Harkitse myös lisätuotteita, jos satut olemaan kahvikissa, meijerituotteiden suurkuluttaja tai henkilö, joka tahtoo saada vitamiinit purkkien sijaan tuoreista hedelmistä.

Oletko jo vanha tilaaja? Klikkaa TÄSTÄ!

Rakastan, siis RAKASTAN brändejä, jotka arvostavat myös vanhoja asiakkaita eivätkä laita kaikkia paukkuja uusasiakashankintaan. Siksi sain neuvoteltua teille, joille Ruokaboksi on jo tuttu, aivan oman edun. Kiitoksena asiakkuudesta haluamme yhdessä antaa 4 x 10€ (eli yhteensä 40€) etua seuraavan neljän viikon ajan. Päätät itse mitkä kampanjaviikot hyödynnät: voit hallinnoida toimituksiasi normaaliin tapaan kirjautumalla omille sivuillesi. Tätä etua ei voi yhdistää muihin etuihin, mutta voit käyttää tämän vaikka Hedelmäboksin tilaamiseen lisätuotteena, jolloin sille jää hintaa vain 5€.

Olit siis uusi tai vanha ruokaboksilainen, TÄLLÄ LOMAKKEELLA voit lunastaa itsellesi rahanarvoisen edun! 📦

Edit 5.6.2023: Alennuslomake ei enää toimi, mutta alekoodilla HAYH voit lunastaa mille tahansa viikolle 20€ alennuksen ensimmäisestä Ruokaboksi-tilauksestasi.