PRESSIMATKA / TALLINK SILJA & VISIT STOCKHOLM

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi avannut läppärin ja suunnannut blogin puolelle. Koko edellinen kuukausi on ollut yhtä kriisiä ja paniikkia. Valitettavasti sama meno töissä jatkuu pitkälle heinäkuuhun, joten varaudun henkisesti hyvin stressaavaan kesään. Harmittaa vaan, kun pääsin juuri hyvään vauhtiin blogin kanssa ja nyt olo on työpäivän jälkeen sellainen, että tekee mieli nukkua iltaan asti, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Ehkä teen aamukamman itseäni motivoimaan ja merkkaan loppukesälle lisää lomaa.

Rosendalin puutarha – miten päädyin sinne?

Jotakin kivaakin tässä viime viikkoina on kuitenkin tapahtunut. Lähdin pressimatkalle Silja Symphonylla kivalla porukalla Tukholmaan. Itse laivareissusta ja muista Tukholman kohteista kirjoittelen myöhemmin, mutta tahdoin heti jakaa fiilikseni eräästä upeasta paikasta. Rosendalin linnan läheisyydessä sijaitsevaa 1,5 hehtaarin puutarha-aluetta on viljelty jo satojen vuosien ajan. Paikkaa hoitaa Rosendalin puutarhasäätiö tarkoituksenaan edistää biodynaamista viljelyä ja puutarhanhoitoa. Luin jostakin, että tämä Djurgårdenin saarella sijaitseva Rosendalin puutarha on nimetty tukholmalaisten vihreäksi olohuoneeksi. Aika ihana ajatus! Paikkassa voi järjestää myös esimerkiksi häitä, valaistu kasvihuone on takuulla upea pimeässä syysillassa.

Puistoalue houkuttelee piknikille

Rosendalin puutarhassa on upea ja yllättävän laaja puistoalue erilaisine hedelmäpuuviljelmineen. Vanhimmat puut puutarhassa ovat kuulemma 1860-luvulta. Tunnustin paikan päällä olevani erilainen nuori ja ihailevani omenapuita paljon enemmän kuin kirsikkapuita, jotka ovat täyttäneet Instagramin. Ehkä siksi, että lapsuudenkotini piha oli täynnä omenapuita. Maagisten omenapuiden katveesta löytyy pöytäryhmiä, jos tekee mieli istua alas ja nauttia vaikkapa lasillinen viiniä. Leipomotuotteista jaan suosituksen myöhemmin, mutta mikä ikinä syötkin, tilaa sen seuraksi lasillinen kotitekoista limonadia.

Leipomo ja sen ikonisin tuote? Lupaa maistaa porkkanakakkua!

Alueella sijaitsevan luomuleipomon erikoisuus on puilla lämmitettävä leivinuuni. Ja voi jösses, miten herkullista leipää tuossa uunissa syntyy! Pieni putiikki myy vierailijoille mukaan puutarhan tuotteista valmistettuja hilloja ja säilykkeitä, oman leipomon luomuleivonnaisia, käsitöitä ja muita matkamuistoja. Puodin vieressä on kahvila, jossa voi nautiskella herkkuja paikan päällä, jos ei malta odottaa kotiin asti. Porkkanakakun kerrottiin olevan hittituote, jonka vuosi ihmiset palaavat puutarhaan kerta toisensa jälkeen. Toden totta, pohja oli tajuttoman mehukas ja kuorrutus virheetön. Kakun kanssa join tummaa kahvia lorauksella kauramaitoa sekä puutarhan omaan hibiskuslimonadia.

Tuntuisiko Rosendalin puutarha  kiinnostavalta matkakohteelta? Kurkkaa paikan nettisivut TÄÄLTÄ! 🌳