Erilleen muutosta on kesällä kaksi vuotta. En tiedä, voinko sanoa erosta olevan yhtä kauan, koska henkinen prosessi alkoi jo aikaisemmin, mutta yli puolitoista vuotta olen elänyt lapseni kanssa joka toinen viikko kaksin. Heti muuton jälkeen harmittelin, kun lähipiirissäni ei oikein ollut ketään, kuka olisi ollut samassa tilanteessa kanssani. Muistan ensimmäisinä öinä kaksin miettineeni, jos asuntomme syttyy yöllä palamaan enkä saa tulikuumaa, metallista turvalukkoa auki. Mutta ei kai sitä voi aukikaan jättää, jos tulee murtovarkaita? Tai entä jos en vaan herää aamulla? Mitä lapsi tekisi? Kummalliset pelkotilat helpottivat onneksi nopeasti.

Ydinperheessä asuvien ystävieni “hyvin se menee” -kannustus ei oikein antanut konkreettista turvaa, vaikka jokainen tsemppi paransi oloani huomattavasti. Onneksi oli ja on ystäviä, jotka viinipullo- ja höpöttelypalkalla tulevat auttamaan hyllyjen kiinnittämisessä ja muussa arjen säädössä. Toki lapsen isäkin auttaa, mutta en juurikaan enää kehtaa häntä häiritä avunpyynnöillä tämän sektorin jutuissa. Työasioissa olemmekin sitten enemmän yhteydessä.

Plussat lapsen kanssa kaksin elämisessä:

  • mikäs se helpompaa kuin elämä, jossa langat ovat omissa käsissä. Ei tarvitse kysellä, kuka käy kaupassa (öö, mä en ehdi tänäänkään), maistuisiko illalla lohikeitto (ups, sä et syö kalaa) tai kuka vie lapsen harrastuksiin (muuten joo, mut mä en aja autoa Helsingissä). Teen suunnitelmat sen mukaan, mihin pystyn oman jaksamisen ja osaamisen rajoissa.
  • tulevaisuuden säännöllisyys. Molemmilla pikkujoulut samana päivänä? Kumpikaan ei halua skipata? Auts! Eipä ole enää ongelmaa, sillä se, jonka luona lapsi silloin kalenterin mukaan on, hoitaa lastenvahdin. Yleensä se hoitaja tosin on toinen vanhempi, sillä jostakin kumman syystä tällainen kalenterisäätö onnistuu nykyään sopuisammin kuin suhteen aikana. Voin kertoa jo vuoden päähän, mitkä viikot olen iltaisin vapaana ja mitkä en.
  • epätasaisesti jaetut asiat ovat historiaa. Ah, tasa-arvoiset kotityöt! Imurointia vihaava joutuu nyt imuroimaan kotonaan ja pyykkimestari saa pyykätä aina ilman, että toinen taikoo koneellisen valkoisia lakanoita vaaleanpunaisiksi. (Tämä pyykkiesimerkki ei ole suhteestamme, vaan itse asiassa tätä harrasti oma isäni! :D) Samoin epätasaiset raha-asiat ja kaikki muukin, mikä jakautui suhteessa vähän sinne päin. Toistan itseäni, kun totean, että keskusteluyhteys jotenkin vasta aukesi eron jälkeen, kun tulehtunut tilanne ei sumentanut ajatuksia.

Miinukset lapsen kanssa kaksin elämisessä:

  • niin paljon kuin toisiamme arjessa autammekin, aina ei toisen aikataulu jousta niin, että voisi soittaa lapsen toiselle vanhemmalle, että hei täällä lentää nyt laattaa ihan kunnolla ja pitäisi valmistella iso presentaatio huomiseksi, mutta kaikki aika menee pyykkäämiseen. Olen siitä onnekas, että minulla on muutama luottoystävä, joista saa usein apua. Samoin äitini ja isäni ovat olleet korvaamaton apu jo ennen eroa.
  • toisen vanhemman ikävöinti puolin ja toisin. Välillä juttelemme iltaisin, miten lapsi ikävöi sitä, kun asuimme kaikki saman katon alla. Näitä keskusteluja ei ole kuitenkaan enää usein, mutta pyrin aktiivisesti tunnustelemaan ja kyselemään lapsen tunnelmia kahden kodin välillä kulkemisesta. Toistaiseksi hän on luetellut positiivisiä juttuja siitä, miten erilaisia asioita eri kodeissa tehdään. Vain ikävä kalvaa välillä. Samalla tavalla minä ikävöin lastani, kun hän on isällään viikon, onneksi näemme lähes joka lauantai ranskankurssilla.
  • eri säännöt. Toki päätämme yhdessä, koska se älypuhelin lopulta pitkin hampain hankitaan tai mikä on nukkumaanmenoaika kummassakin kodissa kouluiltoina, mutta ne pienet säännöt eivät aina kohtaa tai ole edes lähellä toisiaan. Yksi käytetyimpiä lauseitani nykyään on “joka perheellä on omat tavat ja säännöt”. Tällä viitataan sekä isin ja äidin koteihin että kavereiden koteihin. Muistan omasta lapsuudestani järkytyksen, kun yhden ystäväni perheessä poltettiin tupakkaa sisällä. Sitä tapaa oli vaikea lapsen ymmärtää. Mutta toisaalta, erilaisuuden oppiminen ja havainnointi onkin ehkä plussa eikä miinus? Ainakin asian voi päättää nähdä niin.

Suhteita alkaa ja suhteita päättyy. Välillä suhteet muuttuvat toisiksi eikä muutos rakkaudesta ystävyydeksi ole epäonnistumista. Muistetaan se. ♥