Tiedätkö sen tunteen, kun jokin tietty biisi lähtee soimaan ja jo ensimmäisen tahdin alussa selkäkarvat nousevat pystyyn ja saat kylmiä väreitä? Tuo tunne on saavutettavissa helposti Oopperan kummitus -oopperassa sillä hetkellä, kun ikoninen kattokruunu lähtee nousemaan kohti oopperasalin kattoa ja tunnusbiisi alkaa kaikua salissa taitavan orkesterin soittamana. Huh, saan vilunväreitä, kun edes muistelen sitä hetkeä viime viikolta. Tämä blogipostaus sisältää muutaman spoilerin, mutta ei mitään, mikä paljastaisi juonesta oleellisia asioita.

Eläkkeellä (ainakin teoriassa) oleva äitini halusi viedä aikuiset tyttärensä kulttuurikylpyyn, joten toimimme kuin noin 140 miljoonaa ihmistä ennen meitä eri puolilla maailmaa ja varasimme liput Oopperan kummitus -näytökseen. Onneksi lippuja oli vielä jäljellä! Sir Andrew Lloyd Webberin kuuluisa musikaaliooppera on yksi Kansallisoopperan kaikkien aikojen suosituimmista esityksistä. Esityskielenä oli englanti, mikä oli varsin positiivista. Edellinen oopperani kesti melkein neljä tuntia ja esityskielenä oli italia. Se oli elämyksenä hieman raskaampi, vaikka oopperat tietysti tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Jos olet menossa oopperatalolle, jonka virallinen nimi on muuten Suomen kansallisooppera ja -baletti, katsomaan mitä tahansa näytöstä, suosittelen lämpimästi iltapäiväteekattausta väliajalle. Kattauksen saa tilattua myös vegaanisena. Ainoa miinus tarjoiluissa oli, etten löytänyt mistään tietoa, mitä teetä minulle tarjoiltiin. Kattauksen olisi voinut tilata myös kahvilla, mutta se tuntui jotenkin väärältä. Vilauksen menustani pääset kurkistamaan yllä olevasta kuvasta. Varsinkin sikurisalaatti delikauratäytteellä oli herkullista, papukaijamerkki siitä.

Vaikka olen asunut Helsingissä nyt jo vuosia, sisäinen pikkukylän maalaistyttöni kulkee edelleen välillä leuka maassa hämmästellen kaikkea upeaa, mitä kotikaupunkini tarjoaa. Voin häpeilemättä tunnustaa, etten edes tiennyt oopperatalomme virallista nimeä ennen kuin vasta nyt, kun vierailin siellä ensimmäistä kertaa ikinä. Toisaalta aika hauskaa, kun omasta kotikaupungista löytyy vielä “ensimmäisiä kertoja” vaikka millä mitalla.

Oopperan kummitus on alunperin ranskalaisen Gaston Leroux’n kirjoittama kauhuromaani, joka ilmestyi jo vuonna 1910. Poikani opiskellessa ranskaa, luen yleensä Ranskan instituutin kirjastossa suomeksi käännettyjä ranskalaisia teoksia. Ehkä löydän sieltä tämänkin, kunhan saan Kurjat luettua loppuun. En mitenkään ajattele, että ihmisen pitäisi lukea kirjallisuuden klassikkoteoksia, mutta on tiettyjä kirjoja, jotka haluan lukea. Tästä tuli juuri sellainen.

Istuessani oopperasalissa ymmärsin, miksi tämä tarina on alunperin kauhua. Olin nähnyt aiemmin vain musikaalista tehdyn elokuvaversion ja se ei ollut edes kaukaisesti pelottava. Oopperasalin katosta tipahtava hirtetty ihminen sai minut kyseenalaistamaan todella musikaalin suositusikärajan, joka on vain yhdeksän vuotta. Meidän seurueemme keski-ikä oli “hieman” korkeampi, joten kauhuefektit eivät kauhistuttaneet, vaan nautimme esityksestä täysin rinnoin. Harmi, että pähkinänsärkijä on loppuunmyyty. Olisi ollut upeaa kokea se näin joulun alla.

Oletko nähnyt Oopperan kummituksen oopperana tai elokuvana? :)