PELLAVATUNIKA SAATU / NOSH

Omat rutiinit kullan kalliit. Kesän päättyminen nostaa monella pintaan haikeutta ja luopumisen tuskaa, mutta minulle se on joka vuosi suuri helpotus ja tavallaan uusi alku. Tai no, enemmänkin oikeastaan paluu tuttuun ja turvalliseen. Odotettu sellainen. Helteet ovat (ainakin toistaiseksi) pitkälti takana päin ja jaksan taas viettää aikaa ulkona ja lenkkeillä aamuisin. Olen kotona oman jääkaapin, oman vaatekaapin ja omien asioiden keskellä. Niitäkin voi tulla ikävä, kun ne eivät ole koko ajan ympärillä.

Kesä tuli sinniteltyä erilaisten lastenhoitoviritelmien varassa tasapainoillen. Olen esimerkiksi tänäkin vuonna elämäni velkaa vanhemmilleni, jotka auttoivat ja antoivat minun tehdä etätöitä luonaan samalla, kun poikani kävi uimakoulun sillä samaisella rannalla, jolla minä sen aikanaan kävin. Tosin vain aluksi, sillä sinilevätilanteen vuoksi uimakoulun loppuosa järjestettiin muualla. Ensi vuoden kesäksi onkin säästettävä lomaa kunnolla ja se onnistuu vain nipistämällä joulusta, jolloin yleensä rauhoitun useamman viikon ajaksi.

 

Mietin Facebookissa muutama päivä sitten ääneen, jatkanko edes blogin kanssa näin pitkän tauon jälkeen. Mietin sitä, miten sinä siellä näytön toisella puolella luulet ehkä, etten enää välitä sinusta. Mutta ehkä sinäkin olet lomaillut ja pitänyt läppärin kannen kiinni ja keskittynyt tallentamaan puhelimellasi muistoja sen sijaan, että selaat sillä blogeja? Se on ihan okei. Se on oikeaa elämää.

Tänään muistin, ettei mikään ulkoinen taho vaadi enää tasaista päivitystahtia, vaan voin pitää kesälomaa blogista ilman sanktioita. Kukaan ei voi vaatia minulta mitään. Se ajatus tuntui helpottavalta. Nyt, kun syksy on ovella, ehdin ottaa taas omaa aikaa ja pukeutuminen tuntuu inspiroivalta eikä vain pakolliselta pahalta. Asuin melkein kuukauden trikoohousuissa ja t-paidassa enkä katonut peiliin kuin ehkä kerran viikossa.

Suosikkivuodenaikani syksy – olen valmis sinuun! :)