Miksi sitä aina odottaa jotakin. Puoli vuotta sitten haaveilin omasta kodista ja siitä, kun saan muuttaa sinne. Nyt haaveilen syksystä ja viileämmistä ilmoista. Syksyllä en keskitykään kauniisiin väreihin ja syksyn tuoksuun, vaan alan hössöttää innoissani joulua. Sitä, joka jo päivä aaton jälkeen jättää jälkeensä mustan aukon. Tyhjiön, jonka täyttämiseen menee pitkään, koska oikeaa talvea ei nykyisin enää tule ja kevääseen on monta kuukautta aikaa.

Tahtoisin opetella nauttimaan hetkestä. Viime viikolla, kun tein vielä töitä toimistolla, keskityin lounastauolla syömään. Kuulostaa tyhmältä, mutta kun katsoo ympärilleen, suurin osta ihmisistä, jotka syövät yksin, selaavat puhelintaan. Jätinkin tarkoituksella puhelimeni työpisteelle, ja koko ruokailuni ajan keskityin siihen, miltä evääni maistuvat. Se tuntui todella vaikealta, koska yleensä joko teen samalla jotakin työjuttua tai ainakin mietin, mitä teen lounaan jälkeen. Pysähtyminen on oikeasti vaikeaa. Läsnäolo taas on supervaikeaa.

 

Vaikka lapsi tuo elämään lisää häslinkiä ja pakottaa huithapelitkin entistä suunnitelmallisemmiksi, opettaa lapsi myös nauttimaan hetkestä. Kun omassa päässään kelaa päivän aikataulua, miettii puistosta lähtemistä ja ruuan kypsymisaikaa, vertailee ratikan ja kävelyn etuja toisiinsa, voi lapsen tokaisu kauniista toukasta oikeasti pysäyttää. Eikö voisi keskittyä siihen mitä tekee ja missä on? Niin aion tehdä enemmän.

Yksi hetki, jolloin onnistun läsnäolossa, on siirtyminen paikasta toiseen. Katselen ympärilleni, nautin auringonsäteistä ihollani, kuuntelen kaupungin ääniä ja usein jopa hymyilen itsekseni. Sama rauha löytyy joskus illalla, kun olen jo sängyssä ja kuuntelen tuulettimen hiljaista hurinaa. Yhtäkkiä en suunnittelekaan seuraavaa päivää, vaan luotan, että se tulee menemään omalla painollaan. Minun tarvitsee vain herätä, kun kello soi. Kaikki muu hoituu kyllä.

Entäpä kesäinen asu, jossa harjoittelin läsnäoloa? Se oli ylläni farkkumallistopressissä, jossa kävin kuvat napsineen Veeran kanssa. Veera palasi Suurin pudottaja Suomi -leiriltä kotiin, joten blogin paluuta tauolta odottaneille on hyviä uutisia Veeran blogissa. Viimeksi käytin tätä mekkoa Lintsillä aiemmin tänä kesänä. Ihailin mekkoa, kun se ilmestyi myyntiin, mutta koetan vältellä vaatteiden ostamista uutena. Onneksi maltoin mieleni, sillä odotettuani muutaman kuukauden, joku oli jo kyllästynyt mekkoonsa ja metsästin sen itselleni käytettynä. 

Fun fact! Koko asuni (paitsi Honorilta saatu älykello) on secondhandia eli käytettynä ostettua tai ystävältä saatua. ♥