Voi vitsi, miten ihanaa oli käydä toimistolla! Kävelin sinne heti perjantaiaamusta vietyäni pojan päiväkotiin. Vaikka työpöydät olivat autiot, tutut huonekasvit ja sama vanha tunnelma olivat siellä. Niin, ja jääkaappiin kaksi kuukautta(!) sitten unohtamani lohi. Blörh! Se on muhinut viikkoja enkä tiedä, lähteekö sen haju koskaan lasisesta eväsastiasta. Käytin tilaisuuden eli yksinäisen toimistopäivän hyväkseni ja napsin lounastauolla muutaman kuvan.

Joku ehkä huomasikin, että hiukseni ovat oudosti vaihtaneet väriä. Mietin torstaina illalla suihkussa, että voisin leikkauttaa ensi viikolla otsiksen piristämään ulkonäköäni. Pieni ääni sisälläni kuiskasi, että odotanko todella ensi viikkoon, jos voin esimerkiksi värjätä hiukseni saman tien. Itse. Epäonnekseni kuuntelin tuonta pientä ääntä. Ajattelin värin tuovan hiuksiini kuparisen vivahteen, mutta hiuksista tuli oranssit. Onneks tämä lähtee pois syväpuhdistavalla shampoolla. Ponnarilla hiukset eivät ole niin pahat, mutta auki… Yyh, toivottavasti opin tästä virheestä.

Tällaista paahtavaa kesäilmaa on luvattu ensi viikolle asti, joten oli ehkä hyvä aika hakea kellarista kesävaatekassi takaisin sisälle. Samalla, kun korkkasin sen, aloitin Instassa Tyylitorstai-podcastin inspiroimana haasteen. Shop Your Closet -haaste auttaa saamaan omasta vaatekaapista enemmän irti, ensimmäisen päivän tehtävä oli pukea ylle jotakin, mitä on käyttänyt viimeksi kolme kuukautta sitten. Tiesin heti, että pengon ratkaisun kesäkassini uumenista ja niinhän siinä kävikin.

Valitsin Odd Mollyn kaftaanin, kimonon tai mikä tämä nyt onkaan käyttöön pitkästä aikaa. Puin sen kanssa rakkaan pitsitoppini ja tummanharmaat farkut. Ostin viime vuonna aleista ruosteenpunaiset loaferit, jotka sopivat kaftaanin värimaailman täydellisesti. Haaste kestää 30 päivää, ja olin ensimmäisenä päivänä jo niin innoissani, että voin ennustaa tästä hittihaastetta. Opettelin jopa käyttämään Huawein ajastinta puhelimessa, jotta saan räpsäistyä päivän asusta kuvan Instaan joka päivä vaikkapa kauppareissulla.

Voit seurata, miten Shop Your Closet -haaste etenee Instagramissani TÄMÄN LINKIN kautta! Päivitän uuden asun joka päivä. :)