Luovuuteni ei ole parhaillaan koronapaniikin vuoksi. En ole hysteerinen, mutta tiettyjen läheisteni uutisten jakaminen ja analysointi alkaa mennä yli. Olen kuitenkin itsekin selvästi huolestuneempi kuin alkuviikosta eikä Nöpsy ollut enää perjantaina päiväkodissa, vaan kotona. Yleisesti ottaen olen kuitenkin rauhallinen ja tsekkaan uutiset vain pari kertaa päivässä. Mietin ensin, tahdonko jakaa blogissa tietoa siitä, miten perheessämme toimitaan, jos se lietsoo paniikkia muissa, mutta luotan yleisöni medialukutaitoon ja maalaisjärkeen.

Luin eilen sähköpostiini tulleen Terveystalon tiedotteen ja ajattelin, että perhebloggaajana tärkeä tehtäväni on jakaa tietoa myös tällaisessa tilanteessa. Moni vanhempi takuulla miettii, kuinka lapselle tulisi puhua viruksesta. Siitä kun kuulee vähän tahtomattaankin, ja pienet korvat rekisteröivät oudot sanat ja aikuisten huolen sekä kireät äänenpainot välittömästi. Viruksesta voi ja pitää puhua kaikenikäisille lapsille, kunhan viesti vain on muokattu ikätasoon sopivaksi.

Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen (lainaukset häneltä) antoi tiedotteessa seuraavat vinkit koronaviruksesta puhumiseen lapsille:

  • rajoita uutisten seuraamista. “Lapsia tulee suojella jatkuvalta uutisoinnilta. Lapset tietävät enemmän kuin luulemme, mutta mediakriittisyys ei ole samalla tasolla kuin aikuisilla. Tässä on hyvä tilaisuus opettaa myös sitä. Jos lapsi on sen ikäinen, että käyttää itsenäisesti nettiä, aikuisen tulee olla tietoinen siitä, mitä hän siellä lukee ja tekee. Median seuraaminen on koukuttavaa, mutta se myös ylläpitää kehon valmiustilaa, joten vanhemman on hyvä säädellä myös omaa tarvetta seurata uutisointia.”
  • varmista, ettei lapsi tai nuori jää huoltensa ja ajatustensa yksin. “Voi esimerkiksi selittää, että koska nyt on tällainen tauti, on tosi tärkeää, että pesemme käsiä ja yskimme oikein. Lapselta voi kysyä, mitä koulussa on kerrottu ja päiväkoti-ikäistä voi pyytää vaikkapa näyttämään, miten päiväkodissa on opetettu pesemään käsiä. Oppisiko äiti tai isäkin pesemään käsiä niin kauan, kuin aakkoslaulu kestää? “
  • ole läsnä. “On myös tärkeää antaa sekä lapselle että itselle ihan koronavapaata aikaa; niin normaalia arkea kuin se nyt on mahdollista. Poikkeustilanteessa lapsen katse kääntyy aina vanhempaan päin. Siksi yhteinen aika ja vanhemman aito läsnäolo on valtavan tärkeä viesti lapselle siitä, että tästä selvitään kyllä.”
  • pidä arki mahdollisimman tavallisena. “Tehdään niitä tavallisia asioita, jotka luovat turvaa ja jatkuvuutta. Kun liikkumisen rajoitukset lisääntyvät, lisääntyy myös perheen yhteinen aika. On tärkeää, että perheessä on tilaa monenlaisille tunteille. Myös sille, että lasta tai teiniä voi aidosti suututtaa, kun vaikkapa harrastukset peruuntuvat. Ymmärretään, että neljän seinän sisällä voi välillä olla hermot tiukalla itse kullakin, eikä siinä ole mitään pahaa.”

Tiedotteessa ynnättiin hyvin se, miten median seuraaminen on nykyään helppoa ja todella koukuttavaa. Se kuitenkin valitettavasti myös ylläpitää kehon valmiustilaa. Ohjeistuksessa tulikin hyvä neuvo siitä, miten myös vanhemman on hyvä säädellä myös omaa tarvetta seurata uutisointia. On hyvä muistaa, että paniikki on tarttuvaa ja samalla paniikki on juuri se, mitä tässä kollektiivisesti koetetaan välttää.

Omassa arjessa siirryimme jo vähän aikaa sitten pojan kanssa maalle. Vähän yli 60-vuotiaat vanhempani ovat hyväkuntoisia, ja asiasta heidän kanssaan keskusteltuamme ajelimme ainakin viikonlopuksi heidän luokseen kauemmaksi pääkaupungistamme. Täällä pääsemme ulkoilemaan ilman ihmiskontakteja eikä pienen kaupungin Tokmannilta ole todellakaan (ainakaan vielä) vessapaperi loppu. Miehen työt eivät valitettavasti anna periksi etäillä täyspäiväsesti toisin kuin minun, joten hän hoitaa pakolliset työt Helsingissä. Ajatuksena on kuitenkin säilyttää tuttu arkirytmi eli esimerkiksi ruokailla ja ulkoilla samaan aikaan kuin päiväkodissakin.

Ensi viikon keskivaiheilla arvioimme tilanteen uudelleen ja teemme uuden suunnitelman. Kuka tietää, suljetaanko esimerkiksi päiväkodit, jolloin kaikki lapset jäävät kotiin. Nyt meidän lapsemme on kotona vapaaehtoisesti. Eilen oli jo levitelty valeuutista, että päiväkodit ja koulut olisi jo suljettu, mutta päätöstä sulkemisesta ei siis ole tämän postauksen kirjoitushetkellä tehty. Olisipa ihana, jos oma koti Helsingissä tuntuisi taas turvalliselta, mutta tällä hetkellä ei tunnu siltä. Tiedostan olevani etuoikeutettu voidessani tehdä etätöitä ja ollessani töissä juuri tällä alalla. Samoin mummola maalla on suorastaan siunaus.

Miten teillä on reagoitu koronavirukseen? Säilyikö arki tavallisena? Ymmärretään ja tuetaan toisiamme. ♥