Voi p*ska!” Se oli rehellisesti sanoen ensimmäinen ajatukseni, kun työpaikkani pikkujouluista kerrottiin. Ihan mahtavia tyyppejä, mutta tällä yhdelle tyypille, joka ei juurikaan nykyään käy ulkona, iski paniikki. Opiskeluaikoina kävin paljon viihteellä ja jopa odotin viikonloppuja, kun kutsuin tytöt meille etkoille ja virittelimme musavisat pystyyn.

Pöydällä olivat rivissä kaikki ällömakeat kissaliköörit Pink Catista Black Catiin ja niitä juotiin paljon. Aamuyöstä rymyttiin meille yhdessä Mäkkärin kautta ja seuraavana päivänä syötiin kiinalaista sohvalla samalla, kun katsottiin leffoja ja torkuttiin vierekkäin. Vaikka nykyään skumppaillat ovat kivoja, saattaa jo yhdestä(!) lasista valkkaria mennä yöunet ja tulla päänsärky. Haloo, vanhuus! Kuinka surullista.

 

TOP5 karmeimmat pikkujoulumokapelkoni:

  1. NUKAHTAMINEN. Ihan oikeasti. Päivärytmini on sellainen, että iltaseiskalta olen aivan puhki, vaikka usein pojan nukahdettua kirjoittelen vielä blogia tai teen töitä. Siksi ajatus illasta, joka vasta alkaa kunnolla kuuden jälkeen, kuulostaa samalta kuin minut herätettäisiin keskellä yötä kaljalle. Pelkään nukahtavani baarin nurkkaan.
  2. AVAUTUMINEN. Tämä ei niin ystävien kanssa haittaa, mutta työporukassa ja ei-niin-tuttujen keskellä kyllä. Kun puheen seasta erottaa sanat “väliliha”, “juoru” tai “skandaali”, ollaan vaarallisilla vesillä. Aamulla häpeän silmät päästäni, kun sensuurinappi on pompannut pois päältä.
  3. ITKEMINEN. Yleensä tämä tapahtuu kaikista rakkaimpien ystävien kanssa, kun yhtäkkiä tajutaan samaan aikaan, kuinka harvoin nähdään. Valitettavasti en pysty lopettamaan itkemistä kuin seinään eli jos baari-illan aikana saan päähäni jotakin surullista, saatan vollottaa sitä tunnin jollekin tuntemattomalle. Ihan järjettömän rasittavaa!
  4. INNOSTUSÖVERIT. Se innostus, kun on hyvä porukka kasassa ja yhtäkkiä saan päähäni tarjota ihan kaikille tutuille kierroksen, koska on niin kiva nähdä pitkästä aikaa. Ei hyvä. Aamulla Pivon auetessa poskelle saattaa vieriä (valuuttakramppi)kyynel.
  5. HUONOT IDEAT. Tätä ei ehkä tarvitse avata enempää. Karaokeillan vetämistä ei lasketa tähän kohtaan, mutta esimerkiksi katulaulajaksi ryhtiminen aamuyöllä keskellä Helsinkiä on jo asia erikseen ja aivan mielettömän hyvä idea siihen aikaan yöstä kotiin kävelevän Iinan mielestä.

Kertokaa nyt, miten te onnistutte pilaaman muiden illan tai viihdyttämään tahattomasti pikkujouluissa? Enhän ole ainoa! :D

 

(rusetti saatu BeWooden.fi)