Miehen syntymäpäivien vuoksi minulla oli etsinnässä helpon nakukakun (naked cake)  resepti. Kakun nimi juontaa juurensa sitä, että tämän kerroskakun reunoja ei peitetä kuorrutuksella, vaan ne jätetään aivan paljaiksi tai niille levitetään henkäyksenohut, läpikuultava kuorrutus. Aikaa tämän kakun valmistaminen vie, sillä kakku on uunissa melkein tunnin, kuorrutus jäähtyy ensin huoneenlämmössä tunnin ja sitten vielä jääkaapissa toisen, minkä jälkeen kakku tekeytyy vähintään muutaman tunnin ajan, mutta lopputulos on odottelun arvoinen.

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valkosuklaanakukakku

Pohja:

3 kananmunaa

2 1/2 dl sokeria

50 g voita sulatettuna

1 dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Pohjien kostutus:

1 1/2 dl sitruunamehua

Valkosuklaaganache:

2 dl vispikermaa

350 g valkoista leivontasuklaata

30 g sulaa voita

puolikkaan luomusitruunan kuori raastettuna

Koristeeksi:

500 g pensasmustikoita

valkosuklaalastuja

Vaahdota kananmunat ja sokeri paksuksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää keskenään aiemmin sekoitetut voisula ja maito. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja lisää myös jauhoseos taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Voitele irtopohjavuoka, jonka halkaisija on 24 senttimetriä. ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia kunnes kakku on kypsä. Jos käytät halkaisijaltaan pienempää vuokaa, lisää paistoaikaa. Silloin kakusta voi koota kolmikerroksisen ja näyttävämmän. Voit laittaa folion kakun päälle, jos sen pinta uhkaa tummua liikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuumenna kerma kattilassa ja kaada se valkosuklaapalojen päälle lasikulhoon. Sekoita tasaiseksi. Huomaa, että pienet sattumat kuuluvat asiaan ts. niistä ei tarvitse huolehtia. Lisää vielä sulatettu voi ja sekoita. Anna täytteen jäähtyä huoneenlämmössä noin tunnin verran sekoittamatta, lisää joukkoon raastettu sitruunankuori ja siirrä kuorrute sitten jääkaappiin vielä siihen asti, että se on jähmettynyt tarpeeksi. Voit sekoittaa täytettä muutaman kerran jääkaapissa, jähmettymiseen menee suunnilleen tunti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leikkaa jäähtynyt kakku kahdeksi pyöreäksi kiekoksi. Kostuta pohja sitruunamehulla, samoin kannen alapuoli. Levitä kostutetun pohjan päälle valkosuklaatäytteestä puolet. Nosta sitten kansi täytteen päälle ja aseta irtopohjavuuan reunat takaisin. Levitä loput täytteestä kakun päälle. Siirrä kakku jääkaappiin maustumaan ja mehevöitymään pariksi tunniksi tai jopa yön ylitse. Koristele kakku tarjoiluvaiheessa valkosuklaalastuilla ja pensasmustikoilla. Harkitsin koristelua myös turkinpippurirouheella, jota sattui olemaan kaapissa. Olisikohan toiminut? :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA