Sanotaan tämä nyt sitten ihan suoraan. Suunnilleen ainoa valkoinen valaisin, jonka kotiini kelpuutan, on valaisin nimeltä Icarus. Siihen asti, kun jokaiseen huoneeseen saadaan valaistus, voi katosta roikkua vaikka pelkkiä hehkulamppuja johtojen päissä, mutta mitään hätäratkaisuhökötyksiä tänne ei tule. Tästähän saadaan aikaiseksi sisustusväittely, siilä avoliittomme toista osapuolta tämä lähes runollinen valaisin ei niin miellytä. Minuakin kieltämättä epäilyttää hieman se, miten kiiltävältä (lue: halvalta) tuo melkein metrin korkea “siipi” joissakin kuvissa näyttää, mutta on tämä silti ehdottomasti kaunein valkoinen valaisin, johon olen viime aikoina törmännyt.

icarus3_1

Parisuhde on kompromisseja ja omista toiveista joustamista, mutta myös yhteisten polkujen löytämistä. Kodin kokonaistyylimielikuva meillä on aikalailla yhteinen, mutta yksityiskohdissa onkin sitten eroja. Tästä päästään käsitteeseen nimeltä sisustustasa-arvo. Siinä, missä minä olen antanut periksi sille, että olohuoneessamme on lattialla Annon Pandora-villamaton sijaan kuollut härkä, tulee mies vastaan siinä, ettei kotiimme “vain ilmesty” jotakin satunnaista  valkoista valaisinta. Mieluummin kuitenkin liian lähellä aurinkoa lentänyt poika myyttisestä kreikkalaistarusta kuin nimeltämainitsematon roskalintu, joka sontii viattoman ihmisen päähän. Että terveisiä vaan äidilleni erään jäätelökioskin eteen 90-luvulle. Tyttäresi ei unohda sitä valkoista ohjusta koskaan! :D

icarus3_1 2

(kuva täältä)