Menneisyyden haamu täällä huutelee. Nimittäin minä, tai siis sinä, kymmenen vuotta sitten. Kirjoitin vähän aikaa sitten kirjeen itselleni kymmenen vuotta sitten. Epäilen, että pyörittelet tälle 24-vuotiaalle silmiäsi yhtä paljon kuin minä sille 14-vuotiaalle kirjeessäni.

On niin paljon, mitä tahtoisin kysyä. Tällä hetkellä tuo pääaine ja opinnot yleensä rassaavat niin pahasti, että eniten tahtoisin tietää, mitä tehdä niiden kanssa. Yksikään ihminen ei ole sanonut, että on ok lopettaa opinnot, koska niitä on jäljellä niin vähän. Pitääkö ne ihan tosissaan sinnitellä väkisin loppuun? Ja jos ei pidä, mikä sitten on se oikea ala meille? Mietin, että pitäisikö palata vanhojen haaveiden pariin ja siirtyä tekemään jotakin luovempaa. Ehkä jopa töitä, koska opiskelumotivaatio on aika minimissä tällä hetkellä.

Mietin tässä, että jokohan Se oikea on löytynyt. Tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta, että edes Suomessa olisi miestä, joka on kanssamme samalla aallonpituudella. Kuolen uteliaisuudesta tietää, onko sellaista? Ja onko se kuuluista vauvakuume jo iskenyt? Olen melkein varma, että asut muutaman kissan kanssa ilman miestä.;) Tällä hetkellähän vietät paljon aikaa sen naapurinpojan kanssa. Olettekohan muuten vielä väleissä vai tapahtuiko jotakin elämää suurempaa ja päädyitte riitoihin? Se matka Espanjaan oli meinaan ihan vähän aikaa sitten. En jaksa tällä hetkellä uskoa, että löysin miehen, joka tekee kanssani Asos-tilauksia ja ehdottaa itse, että lomalle kannattaa ottaa monta kynsilakkaa mukaan. Aikamoinen aarre!

En edes uskalla kysyä, moniko isovanhemmista on vielä kuvioissa. Tällä hetkellä pappa on 93-vuotias ja pirun sitkeä. Ei kai sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja kelle, mutta tällä hetkellä kaikki on hyvin. Mietin myös, asuvatko vanhempamme vielä samassa talossa sen ison tien varrella vai joko se eläkepäivämökki on hankittu? Entä mitä pikkusiskolle kuuluu? Tai Finski-kissalle? Kysymyksiä on niin paljon, mutta en taida saada niihin vastauksia kuin vasta ajan kanssa.

Kiinnostavinta elämässäni tällä hetkellä on ehkäpä tämä blogini. Koska opinnot ketuttavat, olen keskittänyt energiaani kivoihin juttuihin. Montakohan vuotta tätä jaksoimme? Tai älä kerro. On kivempi bloggailla, kun ei tiedä, koska loppu tulee. Nythän blogeja pidetään uutena mediana, mutta en tosiaan tiedä, tuleeko niistä sellaista vai onko tämä ohimenevä trendi-ilmiö. Melkein toivoisin, että on, mutta sitten tavallaan en. Kuten ehkä muistat, tunteeni blogeja kohtaan ovat aika ristiriitaiset.

Toivottavasti kuuluu hyvää emmekä me kärsi mistään ikäkriiseistä. Koeta suhtautua syntymäpäiviin samalla tyyneydellä kuin nyt. Ikä on vain numeroita. Etkä muuten sitten sorru mihinkään pistoksiin tai leikkauksiin, vaikka ne olisivat kuinka arkipäivää nykyään! Tapaamisiin.:)

(kuva täältä)