Nöpsyn joulukuulumiset
Mitä sille pienelle pojalle kuuluu? Sille, joka joka aamu avaa joulukalenterin ja on yhtä innoissaan, oli luukussa sitten suklaapallo, koiranpentu tai BRIO-maailman pieni palanen. Sille kuuluu tosi hyvää. Päiväkodissa on kavereita, ja juttua riittää, vaikka joku jossakin vaiheessa huolehti, alkaako se puhua ollenkaan. Nyt se puhuu, laulaa, kuiskaa ja huutaa. Niin ja kyselee.
Sen mielestä äiti ja isi on aika usein tyhmiä, mutta välillä äiti on rakas ja söpö. Joskus jopa vauva, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Se puhuu tontuista ja joulupukeista, mutta paketoi kuitenkin tärkeille ihmisille itse lahjoja. Se miettii, muistaako kukaan ostaa sille lahjaa. Sen äiti onneksi tietää, että joulupukin apurit yhdistivät voimansa ja hankkivat yhteisen lahjan, koska sen äiti toivoi, että sitä opetettaisiin arvostamaan laatua eikä määrää.
Sen mielestä kuusesta tuli kivan kotikutoinen. Siellä on sekaisin hopeaa, kultaa ja punaista, jota se ja sen äiti kuuseen ripustivat. Se kävi laittamassa pallon sinne ja toisen tänne, aina välillä se leikki vähän junilla. Se on sen mielestä parasta ikinä. BRIO-junat ja sushi. Junia on sen mielestä liian vähän ja sen äidin mielestä ihan liikaa. Joululomalle se on pakannut mukaan jouluvaatteet ja tietysti lahjat. Se käskee välillä äitiään pukeutumaan poropaitaan ja sen äiti tottelee mielellään.
Nöpsy toivottaa kaikille ihanaa joulua! Muistakaa, että “se on ite tyhmä, joka muita sanoo”! :D
Tarja
<3 Ja se on aivan ihana! <3
Kaunista joulua Nöpsylle ja vanhemmille!
Iina / MouMou
Kiitos, ja samoin sinne! <3
emzi
Hyvää joulua Nöpsylle ja teille kaikille <3
Iina / MouMou
Kiitos ja samoin! <3
Anniina
Ihana poitsu :) hyvää joulun aikaa koko Perheelle!
Iina / MouMou
Kiitos paljon, ja samoin sinne! <3
Lettu
Sitä vaan, että se Nöpsy on ihana ja sit sen äiti on ihana ja isikin on ihana! ? Ja ihanaa joulunaikaa kaikille ?
Iina / MouMou
Aaw. Ihanaa joulua, Lettu! <3
Minnea/Minnean muruja
Ihanaa joulua myös teille <3 Mukava kuulla, että päiväkodissa menee kivasti!
Iina / MouMou
Niinpä! Onneksi kaikki sopeutumisstressi oli turhaa. :)
Ihanaa joulua! <3
Maitoviiksi
Hyvää joulua koko perheelle! Meillä puolestaan 2v. on viime päivät kertonut, että “äiti tuhma, sososo”. Saapa nähdä, miten käy omille lahjoille.
Iina / MouMou
Voi toinen! Mun lahjat Joulupukki kuulemma heittää roskiin, kivoja juttuja siellä päiväkodissa oppii! :D
Ihanaa joulua! <3
Syksylintu
Jostain juuri luin, että kun lapsi sanoi tyhmäksi, asiat ovat hienosti. Lapsi on oppinut kommunikoimaan riita-/kiukkutilanteissa puhumalla eikä esim. enää vain huuda, lyö tai pure, jos ennen niin on tehnyt. Että hyvä Nöpsy!
Ihanaa Joulua teille kaikille <3! Lapset ovat aarteita!
Iina / MouMou
IHANAA! Ja voi kyllä, kävimme läpi myös lyömisvaiheen. <3
Ihanaa joulua! :)
Noora
Voi miten ihana isopieni Nöpsy <3 Oikein hyvää joulua koko teidän perheelle Iina ja kiitos kuluneesta vuodesta blogin parissa. Liian vähän tulee kommentoitua, mutta täällä me lukijat silti ollaan, vuodesta toiseen :)
Iina / MouMou
Kiitos, ja samoin! Aivan ihana kommentti. :) <3
Kvaakkuli
Hyvää joulua! Nää on niin parhaassa iässä?
Iina / MouMou
No on, hauskoja juttuja riittää. Ihanaa joulua! :)
Tiia K
Voi Nöpsy olet niin suloinen ja kerron sinulle salaisuuden, pukki varmasti löytää luoksesi ja kaikkien isit ja äidit on vähän tyhmiä. ;)
Sydämellistä joulua teidän suloiselle perheelle <3
Iina / MouMou
Kiitos, samoin! <3
(Samaa mieltä tuosta salaisuudesta.)