Sateen ropina peltikatolla. Kuivien lehtien rapinan ohella yksi syksyisistä suosikkiäänistäni. Tätä ääntä kuuntelimme perinteisellä mökkireissullamme onnellisina ja rentoutuneina. Retkemme alkaa jo Helsingistä, kun minä ja Jonna kipuamme Kampissa bussiin ja suuntaamme kohti Forssaa. Matkaperinteisiin kuuluu mm. paheksua matkustajia, jotka eivät käytä turvavyötä. Eihän sellainen vaan sovi. Perillä Forssassa ollaan yleensä yllättävän nopeasti, siellä aletaan skannata parkkipaikkaa tutun pikkuauton varalta. Hitot, nyt valehtelen, sillä mietimme Jonnan kanssa joka vuosi, millainen auto Sallalla olikaan.

Seuraavana on vuorossa perinteinen Cittarireissu. Ruokaa ostetaan aina tutulla kaavalla. Ensin mietitään muutama kala- ja kasvispainotteinen lämmin ruoka, sitten aamiaistarpeet ja lopulta sunnuntaiaamun brunssi. Vähän ennen kassoja päätetään, että ilman sipsejä ei lähdetä ja niiden kanssa tarvitaan tietysti ainakin kaksi dippiä sipsipussia kohden. Ja sipsejä tasapainottamaan ostetaan karkkia. Kaupasta ajellaan mökille, sillä vihdoin on aika huokaista syvään ja jättää kaikki stressi ulos.

Mökillä on tullut käytyä jo suunnilleen kymmenen vuoden ajan. Vuodenajoista on koettu ainakin kesä, syksy ja talvi, keväästä en ole aivan varma. Kokoonpano on muuttunut vain hieman: jossakin vaiheessa porukkaan liittyi Sallan Stuba-koira. Karvainen herrasmies ottaa mökillä vähintään yhtä rennosti kuin me naisetkin. Ensimmäisten vuosien rantasaunan lämmitykset jäivät jossakin vaiheessa, mutta järvessä on pulahdettu tutun rannan ja laiturin kautta melkein joka kerta. Muualle mökistä ei poistuta, vaan mökkiviikonlopun aktiviteetti tiivistyy sanaan “pesiminen”.

Tuntuu vapauttavalta  käydä vuoden kuulumiset läpi vähän syvällisemmin. Toki viestittelemme arjessa isoja uutisia toisillemme, mutta emme kuulu niihin tyyppeihin, jotka puhusivat puhelimessa maratonpuheluja keskenään. Siksi toivon, että mökkiperinne on ja säilyy vielä vuosikymmeniä. Sanaton sopimus lienee, että puolisot ja lapset pysyvät kotona, jotta reissulla säilyy rentous. Mökillä on vuosien varrella naurettu, itketty, panikoitu, kerrottu rakastumisista, pumpattu maitoa, oltu raskaana ja puitu sydänsuruja.

Nykyään osaan jo melkein pakata mökille oikein. Villasukkien unohtuminen harmittaa kaikista eniten, joten niiden kanssa tsemppaan tosissani. Hammasharjan olen unohtanut ottaa mukaan vain suunnilleen joka toinen kerta. Joskus kotiin on jäänyt myös yöpuku. Sunnuntaina on aika pakata tavarat takaisin laukkuihin ja pohtia ääneen, mihin vuodenaikaan seuraavan kerran saamme aikataulumme sovitettua yhteen.

Aika ajaa takaisin linja-autoasemalle ja sanoa heipat Sallalle ja Stuballe! 🐕