Toivepostaus on täällä eli nyt uppoudutaan hiushistoriaani Helsinki-vuosien osalta. Muutin tänne alkuvuodesta 2012, jolloin hiukseni olivat tyvestä omaa maantienharmaata ja latvaa kohden mukaan tuli vaaleaa raitaa. Paljon vaaleaa raitaa! Tuossa alla olevassa kuvassa hiukseni ovat muodoltaan luonnontilassa eli tuo on se luonnonlaineikas surffipehko, johon tasaisin väliajoin viittaan. Luithan jo vinkit kiharan hiuslaadun huoltamiseen? Hyvä. Loppuvuodesta 2012 värjäsin epätasaisen raitasekamelskan tummanpunaiseksi jonkin blogikamppiksen myötä.

Vuonna 2013 hiuksista lähti pituutta ja väri muuttui syväksi suklaanruskeaksi. Tummanruskeaa kautta seurasi vaalea ruskea, kultainen blondi ja lopulta punertava mansikkablondi. Pituuden annoin kasvaa. Kun pohja saatiin vaaleaksi, innostuin värjäämään itse hiukseni pinkeiksi. Tuohon “ponitukkaankin” viittaan aika usein blogissa. Vaikka väri oli hurjan epätasainen, muistelen jostakin syystä tätä lämmöllä. Tänä vuonna tapasin lapseni isän, ehkä positiiviset tunnetilat liittyvät siihen. Hei, kuka muuten muistaa maailman kököimmän irto-otsiksen? Meni vähän tunteisiin, kun ette tykänneet siitä. Hirveähän se on! :D

Vuonna 2014 olin vahvasti raskaana ja loppukesästä synnytin. Raskausaikana vaalensin latvoja, mutta tyveen ja sitä kautta päänahkaan en tainnut ottaa mitään voimakasta kestoväriä tai vaalennusta. En oikein tiennyt, oliko suositus olla värjääämättä hiuksia raskausaikana kuinka vakava suositus. Vähensin silti hiusten värjäämistä radikaalisti ja sudin lähinnä värinaamioita vaaleaan latvaan. Inhosin ulkonäköäni vauvavuonna ja itse asiassa jo raskausaikana, joten en oikeastaan ollut juurikaan edes kiinnostunut hiuksistani.

Tuli vuosi 2015 ja sen myötä lähes mustat hiukset. Aloin kasvattaa pitkiä hiuksia ja vähän vaalentaa niiden yleisilmettä. Oma ulkonäkö alkoi taas kiinnostaa enemmän, mutta tahdoin pitää luonnollista hiusväriä, jossa tyvikasvu ei näkyisi heti. Hiusvärin tai -mallin ylläpito ei todellakaan ollut pienen lapsen äidillä korkealla prioriteettilistalla. Olisinpa tuolloin lähtenyt jo mukaan tummien kulmakarvojen kulttiin, näyttää aivan pöljältä tuo tumma tukka ja haaleat kulmat.

Sain älynväläyksen vuoden 2016 alussa ja aloin kasvattaa omaa hiusväriäni. Hiukseni sävytettiin lähelle omaa väriäni, jota oli tyvessä tässä vaiheessa jo useamman sentin verran. Otsis teki comebackin, sitä tulee kokeiltua tasaisin väliajoin. Jos otsis mietityttää, lue tämä postaus. Kesällä latvoihin maalailtiin vaaleaa raitaa, mutta vain siihen asti, ettei omaa väriä vaalennettu tyvestä, vaan vain pituuksista siihen asti, mihin latvaa oli jo käsitelty aiemmin. Tämäkin luonnollisuus alkoi tosin tökkiä ja sävyttelimme latvojen raitoja eri väreillä mm. pinkiksi ja turkoosiksi, joka jämähtikin kunnolla kiinni.

Vihdoin koitti vuosi 2017 ja tammikuu, jolloin latvoista pätkäistiin loputkin värjätyt osat kokonaan pois ja jäljelle jäi oma värini. Se, mikä olin synteettisten hiusvärien tyvikasvuna näyttänyt haalealta harmaalta, olikin yhtäkkiä kaunis ruskea. Ei kannata pelätä omaa väriä, vaan kasvattaa se rohkeasti, jos yhtään tuntuu siltä. Täällä parhaat kasvatusvinkkini kärsimättömille. Tuo vinkkipostaus on blogini suosituimpia postauksia, vaikka oman hiusvärin kasvattaminen ei taida enää olla niin suuri trendi.

Vuonna 2018 elelin pääasiallisesti omassa värissäni kunnes aloin ottaa vähän vaaleaa raitaa sekaan. Sen jälkeen siirryin tummempaan tyyliin ja uutena juttuna kokeiluun pääsi verho-otsis. Siitä tykkäsin yllättävän pitkään ollakseni minä, joka kyllästyn varsin helposti. Loppuvuodesta hiuksiini laitettiin paljon helmiästä ja sekaisin viileän ja lämpimän sävyjä. Siitä siirryin sitten vuoden 2019 KEVIN.MURPHY -ambassadorina persikkaiseen vaaleaan ja tässä sitä ollaan!

Löytyykö suosikkimallia tai väriä näiden muistojen joukosta? ♥