KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ NESCAFÉN KANSSA

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan heti aluksi, että tämä helppo raakakakku on kyllä nimensä mukaisesti helppo, mutta ei ihan täysin raaka. Minä nimittäin rakastan kahvia, joten halusin leipoa kahvinmakuisen kakun, mutta en halunnut siihen murskattuja kahvipapuja. Se olisi ollut vähän liian raakaa jo minullekin. Ehkäpä tämä on sitten semi-raakakakku? Tai raa’ahko kakku? Samapa se, maku on nimittäin tärkein. Tämä on ihan ensimmäinen raakakakkuni ja sen resepti on yhdistelmä kolmesta eri raakakakkuohjeesta. Olen maistellut erilaisia raakakakkuja, mutta en koskaan uskaltautunut leipomaan niitä, sillä luulin, että raakakakkupohjan tekemiseen tarvitaan lähemmäs tuhannen euron tehosekoitin. Ei tarvita, Kenwoodini selvisi tehtävästään hienosti. Valmistetaan ensin raakakakkupohja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raakakakkupohja

2,5 dl saksanpähkinöitä

2,5 dl pehmeitä kivettömiä taateleita

1 dl manteleita

Jauha saksanpähkinät monitoimikoneella. Mitä hienompaa jauhetta, sitä parempi kakkupohja. Lisää sen jälkeen joukkoon taatelit yksitellen ja sekoita jälleen mahdollisimman tasaiseksi. Rouhi mantelit veitsellä. Lisää mantelirouhe taikinaan ja sekoita.  Jos tykkäät kontrasteista, lisää joukkoon vielä hieman suolaa. Taputtele pohjataikina irtopohjavuokaan niin, että se nousee hieman ylös reunoille. Laita sitten vuoka jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Taikina on aika epätasaista mantelirouheen vuoksi, mutta se tuo vaan kivaa luonnetta ja purutuntumaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuorrutus on se osa, jossa raakakakku muuttuu vähemmän raa’aksi. Tässä vaiheessa myös selviää, miten postauksen yhteistyökumppani NESCAFÉ liittyy reseptiin. Halusin kuorrutukseen nimenomaan lempeän ja pehmeän, mutta silti intensiivisen kahvin maun, joten valitsin NESCAFÉ Kulta -kahvin ja NESCAFÉ Kulta Lempeän -kahvin väliltä sopivamman pikakahvin. Pääsin tutustumaan kahvitutkimukseen, joka selvitti hieman näiden kahvien eroja. Kärjistetysti puolet suomalaisista haluaa kahvinsa lempeinä ja maidon kanssa, kun taas toiset puolet suosivat voimakasta kahvia ja juovat sen mieluiten mustana. Ensimmäiselle joukolle kehitettiin Kulta Lempeä-kahvi, joka on nimensä mukaisesta Kulta-kahvin lempeämpi versio. Kuorrutukseen valitsin kuitenkin hieman syvempimakuisen Kulta-kahvin. Mutulla mentiin, mutta osuin nappiin valinnallani.

Raakasuklaakuorrutus

0,5 tl NESCAFÉ Kulta -pikakahvijauhetta

1 rkl vettä

2 avokadoa

3 rkl hunajaa

1/2 dl raakakaakaojauhetta (tai tavallista, sokeroimatonta tummaa kaakaojauhetta, jos et niin piittaa raakuudesta)

10 pisaraa vaniljauutetta

Sekoita pikakahvijauhe kuumaan veteen kahvipaketin ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Pakastin nopeuttaa jäähtymistä. Sekoita keskenään kuorrutuksen muut raaka-aineet (haha, tajusitteko RAAKA-aineet) monitoimikoneessa. Lisää viimeisenä kahvi. Sekoita kunnes kuorrute on aivan sileää, tässä eivät sattumat ole mukavia. Minulla ongelmaksi tuli liian iso sekoituskulho, minkä vuoksi osa avokadosta jäi terän alle. Kuorrutteeseen jäi siis epätasaisuuksia, mutta onneksi ne eivät maistu lopputuloksessa. Levitä kuorrute kakun päälle ja anna kakun levätä jääkaapissa pari tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koristele valmis kakku tai kakkupala halutettasi makeilla kaakaonibseillä, jotka ovat ihan järkyttävän hyviä. Jos kuorrute on kovin epätasaista, nibsejä voi levittää kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi hämäämään. Tru Ra -merkiltä ainakin löytyy näitä. Tämä helppo raakakakku sopii juurikin ensimmäiseksi raakakakuksi heille, jotka tahtovat leipomisen olevan helppoa. Nopeaakin tämä on, jos noita jääkaappiosuuksia ei lasketa. Kakkuhan ei muuten hyydy tai jähmety jääkaapissa mitenkään kovin paljon, joten koostumus eroaa kaiken maailman juustokakuista ja muista hyydytettävistä herkusta. Tämä on helppo raakakakku kuin herkullista piirakkaa, jossa on kahvinmakuinen suklaamousse päällä. Kakun seuraksi suosittelen maitokahvia! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA