Juokse, kun vielä voit!

Oma aika. Jos unohdetaan tämä äitiys-kortti keskustelusta nyt kokonaan jo heti aluksi, kun ollaan kuitenkin täällä lifestyle-blogin puolella, joudun silti myöntämään, että olen kaivannut kovasti omaa aikaa. Enkä vain sellaista kerran kuukaudessa tapahtuvaa kahden tunnin pyrähdystä kaupungilla, minkä aikana vilkuilen koko ajan hermostuneesti puhelintani, jos kotoa soitetaan, ja tunnen outoa syyllisyyttä siitä, että halusin “vain” kaupungille kävelemään pois kotoa. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että tahdon välillä pois kiireen keskeltä ja tähän liittyy usein vielä se, että koetan palata mahdollisimman pian kotiin. Siksi keksin, että voisin tällaisen morkkishaahuilun sijaan tehdä jotakin hyödyllistä ja alkaa taas juosta silloin, kun tarvitsen omaa aikaa. Paha vaan, että se ei ollutkaan sitten kovin hyvä idea.

Juoksulenkeissä on se huono puoli, että sieltä on helppo kääntyä liian aikaisin takaisin. Vartin hölkkäilyn jälkeen mietin, että kaipa tässä on jo rentouduttu tehokkaasti, vaikka verenkierto on tuskin kunnolla käynnistynyt. Puhelinkin piippaa, että voisin paluumatkalla tuoda kaupasta maitoa. Jospa kääntyisin heti takaisin, niin muistaisin maidon. Tai voisin tietysti siinä hölkkäillessä naputella muistutuksen tunnin päähän, että muistan käydä kaupassa. Ehkä kävelen hetken, niin en juokse vahingossa auton alle, kun asetan muistutusta. Tai jospa vaan käyn siellä kaupassa nyt ja palaan kotiin. Oli muutenkin vähän sellainen olo, että kohta olisi nilkka alkanut tuntua oudolta tai rinnassa tuntua outoa kipua.

Toinen liiankin tuttu tilanne on se, kun en tiedä, mitä vapaa-ajallani tekisin. Otan tunnin aikaa itselleni ja päätän vastata kaikkiin sähköposteihin, jotka odottavat sähköpostikansiossa minua. Kesken kaiken saan päähäni, etten ole pessyt hiuksiani kolmeen päivään ja lasken itselleni kylvyn. Veden valuessa haen läppärin kylpyhuoneeseen ja naputtelen sähköposteja. Kun kylpy on valmis, olen entistä stressaantuneempi ja punnitsen, vastaisinko sähköposteihin yöllä vai sittenkin kylvyssä puhelimeni avulla. Niin tai näin, kohta tunti on kulunut enkä ole säheltämiseltäni saanut tehtyä mitään kunnolla. Joko alatte hahmottaa, missä mennään? Minun pitää keskittyä johonkin enkä pysty siihen yksin.

Olen juuri sellainen pullamössömutsi, joka tarvitsee jonkun katsomaan peräänsä. Koetan tehdä vähän kaikkea koko ajan ja lopulta en saa mitään valmiiksi. Harmittelen kotona, kun en pidä itsestäni huolta, ja jos satun lähtemään lenkille, harmittelen, kun kotona olisi tekemistä. Vihdoin panin tälle pisteen. Spinning-tunnin hiki-trooppisessa ilmastossa en ehdi stressata vastaamattomia sähköposteja ja jos vahingossa hitaamman kappaleen aikana ehdinkin, en lähde kesken tunnin pukuhuoneeseen naputtelemaan puhelintani. Pumppitunnilla musiikki on niin kovalla, etten edes kuulisi kännykkääni, jos siinä sattuisi olemaan äänet päällä. Kuntosalille seurakseni houkuttelema ystäväni pitää ajatukseni mukavissa asioissa enkä ala jahkailla, pitäisikö jo lähteä kotiin. Kun tililtä katoaa rahaa, sen rahan haluaa myös käyttää joka kuukausi.

Jutellaanko nyt kuitenkin tähän väliin hetki siitä, millainen onnettomuus vanhoille treenivaatteilleni ja -kengilleni voisi tapahtua, jotta saisin hyvän syyn tilata vähintäänkin puolet tuon kollaasin tuotteista? Kaikki nuo ovat Adidaksen nettikaupasta löydettyjä. Onneksi ne eivät sovi keskenään ihan saumattomasti yhteen, niin en saa päähäni uudistaa koko treenivaatekaappia kerralla. Ja onneksi tämän vuoden loppuun asti Lady Linen kuukausimaksu rokottaa tiliäni sen verran, että tämä shoppailu saa jäädä vain haaveeksi. Parempi näin! :)