Kävipä eräänä päivänä niin, että työpaikallani sattui vesivahinko. Seuraavan päivän työvuoro peruuntui ja sain yllättäen viikkooni yhden vapaapäivän. Päätin viettää vapaapäiväni rentoutumalla ja laskemalla stressitasojani, mutta koska olin edellisinä päivinä jo raivosiivonnut, vaihdoin stressinlievityskeinoksi ruuanlaiton. Tallentelen usein kirjanmerkkeihin reseptejä, joita aion myöhemmin kokeilla ja tämä herkullinen voileipäkakku oli kummitellut mielessäni painostavasti jo pitkään. Niinpä kipaisin kauppaan ja kokeilin, miten ensimmäinen voileipäkakkuni ikinä onnistuisi. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tzatziki-voileipäkakku

Pohja:

175 g ruisvuokaleipää
75 g voita

Täyte:

4 liivatelehteä
150 g kurkkua
1/2 dl kurkkusalaattia
1/4 dl kapriksia
1 tl sitruunapippuria
1/2 tl jauhettua valkopippuria
1 – 2 valkosipulin kynttä
2 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
400 g Valio pehmeä raejuusto
1 prk vispikermaa
2 rkl sitruunamehua

Koristeluun:

rucolaa
pala (50 g) kurkkua
1 dl valkosipulitäytteisiä oliiveja
1/4 dl kapriksia

Murusta leipä monitoimikoneessa. Lisää voisula ja taputtele leivinpaperille irtopohjavuokaan (Ø sisämitta 22 cm).

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 min.

Leikkaa kesäkurpitsa tai kurkku aivan pieniksi kuutioiksi. Yhdistä ne, kurkkusalaatti, hienonnetut kaprikset, sitruunapippuri, valkopippuri, murskattu valkosipuli, hunaja ja raejuusto. Tungin laiskana ainekset tehosekoittimeen, jolloin täytteestä tuli pehmeä ja tasainen. Vatkaa kerma sähkövatkaimella pehmeäksi vaahdoksi. Itse laitoin muuten epähuomiossa raejuustoa vain puolet neuvotusta määrästä ja sen huomasi kyllä lopputuloksessa. Täytteen koostumus oli himpun löysä, vaikka kakku pysyikin kasassa.

Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne sitten kiehuvan kuumaan sitruunamehuun. Sekoita liivateseos raejuustoseokseen. Lisää viimeisenä vatkattu kerma. Kaada seos vuokaan. Peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai jopa yli yön.

Hienonna veitsellä rucola ja ripottele valmiille kakulle, säästä kuitenkin muutamia kauniita rucolanlehtiä pinnalle koristeeksti. Lisää kurkku- ja oliiviviipaleita sekä kokonaisia kapriksia. Koristele voileipäkakku siten, että jokaiseen leikattavaan palaan tulee kaikkia koristeita. Nauti! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(alkuperäinen ohje täältä)