Osa ruokapostauksista on kadotettu blogiarkistoistani aikojen saatossa, mutta onneksi niitä suosikkiohjeita löytyi vielä muutama tallestakin. Meinasin ensin listata vain kymmenen omasta mielestäni parasta reseptiäni, mutta lista paisuikin hieman pidemmäksi. Jaottelin ruokaohjeita hieman erilaisiin kategorioihin selaamista helpottamaan. Toivottavasti ehdotuksistani löytyy jotakin kokeiltavaa synkkiä syysiltojanne piristämään. Vai onko nyt jo talvi? Joka tapauksessa, tässä tulee ruokapostausteni omat lempparit. Mukana on niin omia kuin muilta lainattuja ohjeitakin. Nauttikaahan!

moumou resepti1

Tofureseptit

Maapähkinävoirakastaja arvostaa lämmintä ruokaa, joka on tavallaan normaalia kotiruokaa, mutta tavallaan aivan erityistä herkkuruokaa. Tofu maapähkinäkastikkeessa vie kielen mennessään. Heittämällä maailman parhaan salaatin tittelin ansaitseva tofukokeiluni on tullut valmistettua ihan vain muutaman kerran uudelleenkin. Varsinkin suolattujen pähkinöiden kanssa itämainen tofusalaatti on todellista herkkua. Legendaarisen brittiannoksen kasvisversio vei myös kielen mennessään, mutta tofu’n’chips-annosta ei silti voi kyllä hyvällä tahdollakaan kutsua terveelliseksi kasvisruuaksi. Cannelloneja taas en ollut tehnyt koskaan missään muodossa. Ensimmäinen kerta menikin onneksi ihan nappiin tomaattikastikkeessa tarjoiltujen, tofutäytteisten cannellonien kohdalla.

moumou resepti2

Salaattireseptit

Ostin kerran junaan evääksi rautatieasemalta aivan mahtavan salaatin, jonka päätin kopioida kotona. Jumalainen leipäjuustosalaatti toimii kuin häkä ja on helppo valmistaa. Lohi-perunasalaattia ei välttämättä kuuluisi edes laskea salaattikategoriaan, mutta sen kerron, että sitä kannattaa kokeilla. Täydellinen raastesalaatin ja salaatinkastikkeen yhdistelmä löytyi aikanaan jostakin asiakasomistajalehdestä tai vastaavasta, tätä pitäisi tehdä useammin. Sinihomejuustorakastajille täydellisesti sopiva juustosalaatti on helpoin salaatti maan päällä, joten jos rahat riittävät vain pieneen ostoskassiin, tähän kannattaa satsata. Kesällä taas kannattaa kokeilla mansikkaista salaattia, jonka kastike on yksi parhaita ikinä.

moumou resepti3

Jälkiruokareseptit

Klassikko-ohjeita listallani edustaa korvapuustien resepti. Näissähän on tärkeintä muistaa täyttää pullia tarpeeksi, kierteiden sisältä pitää löytyä kunnon töhnää ja paljon. Letutkin taitavat olla niitä jälkiruokia, jotka kaikki tietävät. Mantelimaitoversiot osoittautuivat jopa melkein alkuperäisiä paremmiksi. Parhaat koristelut ikinä onnistuin tekemään teellä maustettuihin kuppikakkuihin, jotka kannattaa nautiskella ison teemukillisen seurassa. Itse kokeilin näitä ensimmäisen kerra vaalien aikana, joten kuppikakut leimautuivat hieman erääseen presidenttiehdokkaaseen. Täydellinen makupari eli lämpimät keksit ja jäätelö taipuvat kotiversioiksi, kun niitä tekee suklaapalakeksien ja vaniljakotijäätelön ohjeilla.

En hirveästi yleensä välitä suklaajälkiruuista tai mutakakusta, mutta ystäväni Manun mutakakkuresepti on ihan pomminvarma. Helppojen jälkiruokien osastoa taas edustaa kirsikkatorttu, joka taipuu muihinkin makuihin näppärästi vain täytettä vaihtamalla. Aamupalajuomasta tai jälkiruuasta menevä kuitupitoinen hedelmäsmoothie yllätti aikanaan huikealla koostumuksellaan, tätä pitäisi muistaa tehdä useamminkin. Jälkiruokakategoria ei kuitenkaan olisi yhtään mitään ilman googletetuinta reseptiäni, kokeilkaahan munattomia mokkapaloja vaikka vaan ihan huviksenne!

moumou resepti4

Satunnaiset suolaiset reseptit

Ensimmäinen voileipäkakkuni ikinä aiheutti vakavaa riippuvuutta työtovereilleni, se keräsi kehuja melkeinpä enemmän kuin mikään muu ruokani aiemmin. Naurettavan helppojen ruokien aatelia taas edustaa kaalisuttu, joka on tavallaan helpotettu ja nopeutettu versio perinteisestä kaalilaatikosta. Ensimmäiset kerrat jatkuvat vielä, sillä ensimmäinen koskaan maistamani ja kokeilemani risottoresepti oli nykyiseltä naapuriltani opittu kesäkurpitsarisotto, joka on valehtelematta maailman parasta.

Koska hukkasin rakkaan ruukkusämpyläohjeeni, leipäosastoa edustaa helppo ja herkullinen uunipeltileipä eli focaccia. Sitä voi halutessaan maustaa makunsa mukaan vaikkapa oliiveilla tai minitomaateilla. Toinen naapuriltani pöllitty resepti on tomaattikeiton ohje ja risoton tapaan tämäkin on ruokaohjeiden huipputasoa. Oikeasti! Huijausrisotto, joka päättää suosikkiohjeideni listauksen, on muisto lama-ajoilta, kun hyvää ruokaa piti loihtia yksinkertaisista raaka-aineista. Lapsuudesta tuttu tonnikalarisotto (joojoo, lainausmerkeissä) on kokeilemisen arvoinen ruoka, vaikka se saattaa kuulostaa tylsältä. :)