Aurinkoinen Esplanadi ja kevätkengät, niistä on onnellinen olo tehty. Fiilistä eivät tuona keväisenä päivänä laskeneet edes kamala tukka tai rikkinäiset sukkahousut, sillä ne ovat osa jokapäiväistä elämääni. Aina on jokin “huonosti”, mutta toisina päiväni näiden epäkohtien antaa vain olla. Niinä päivinä keskittyy siihen, että olo on niin kevyt, että tekisi melkein mieli lähteä lentoon. Vaikka alitajunnassa painaa muutamakin mörkö, on todellinen lahja osata tarttua hetkeen ja unohtaa stressi edes hetkeksi. Ahdituksistakin kuitenkin oppii aina, vaikka sen usein tajuaakin vasta jälkikäteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

takki – Anttila (saatu)

Asukuvat raahaavat päiväkausia perässä, mutta pääasia on, että niitä on ylipäätään saatu otettua. Kaverini kiskoo meikäläistä epämukavuusalueelleni aina vain useammin, mutta silti julkisella paikalla kuvaaminen on mielestäni äärimmäisen noloa. Miksei siihen voisi vaan tottua! Ja mikä siinä edes on noloa? Olen selvittänyt mielessäni, että vaikka oikeastihan ketään tuskin kiinnostaa muiden tekemiset, tulee väkisinkin mieleen se, miksi yhdestäkään ihmisestä pitäisi edes ottaa kolmeäkymmentä kuvaa. Mikä siinä kuvattavassa ihmisessä on niin tärkeää, että se pitää ikuistaa ja vielä useampaan otokseen? Tämä nolous on siis täysin pääni sisällä ja aion opetella siitä eroon. Pian.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – design by katri/n (saatu)

kengät – Bronx

rannekorut – 2nd hand

Olen niin onnellinen, että reilu vuosi sitten päätin muuttaa Helsinkiin. Vaikka välillä julkisilla paikoilla kuvaaminen nolottaakin, isossa mittakaavassa se on yhdentekevää, koska se vapaus, minkä iso kaupunki ihmiselle antaa, on aivan uskomaton asia. Otan henkilökohtaisena loukkauksena aina, kun joku sanoo, että piti blogistani enemmän aiemmin. Tai no siis, mukavaa, että te olette nauttineet, kun minä olen tuijottanut asuntoni ahdistavia seiniä tekemättä mitään, itkenyt illat kaiken maailman sekopäästalkkereiden vuoksi ja vain halunnut pois. Todellakin harmi, että blogini linja muuttuui muutettuani kaupunkiin, jossa voin vihdoin olla oma itseni.

Tuohon viimeiseen kuvaan kärjistyykin sitten kaikki se, mikä elämässä on tärkeää. Vaikka valokuvassa hiukseni ovat mielestäni tunnin pukukoppitaistelun jälkeen äärimmäisen rumat, toinen puoli kasvoistani ylivalottunut ja asentokin varsin tönkkö, hymyni on aito ja oloni maailman onnellisin. Siitä on kyse bloggamisessa sen sijaan, koetettaisiin feikata elävämme jossakin rinnakkaistodellisuudessa, jossa kaikki on aina vähintäänkin täydellistä. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA