Pitkän suvantovaiheen jälkeen pääsin jälleen kiinni liikkumisen makuun. Mikä siinä on, kun joskus ei vaan maistu ja ajatuskin treenailusta pistää vaan ketuttamaan. Varsinkin, kun etumukseen on ilmestynyt hölskymään pari tissejä, joita en tunne omiksini. Eilen nousin kuitenkin sohvalta, heitin keksit kaapin perälle ja kiskoin treenivaatteet ylleni. Oli aika osallistua ensimmäiselle zumba-tunnille ikinä.

Kaikki, jotka vähänkin minua tuntevat, tietävät, että vihaan yli kaiken tanssia ja kaikenlaisia koreografioita. Ennakkoluuloni zumbaa kohtaan olivat korkealla, koska minuun eivät hämäävät “ei sisällä askelkuvioita” -lupaukset tehoa. Allekirjoittaneen koordinaatiokyvy(ttömyyde)lle askelkyykkykin on välillä liikaa. Olin kuitenkin luvannut testata zumbaa, joten osallistuin tutun ohjaajan tunnille. Tosin myönnettäköön, että tunti oli kestoltaan vain 30 minuuttia, mutta odotin silti tunnin alkua kauhunsekaisin tuntein.

Ensimmäiset ajatukset kuntokeskussponsorini Kuntoportin aamuzumbasta olivat seuraavanlaiset: “Voi helvetti! Mikseivät jalkani voi toimia yhdessä pääni ja käsieni kanssa. Ei tämän liikkeen tuolta kuulu näyttää!” Jossakin vaiheessa luulin päässeeni kärryille, kunnes näin itseni peilistä. Liikkeet eivät näyttäneet yhtään samalta kuin muiden. Pari biisiä meni taas kivasti, mutta jokaisessa kappaleessa oli vähintään yksi liike, jonka tein aivan väärin. Eniten harjoittelussa auttoi edessä zumbaavan katsominen, sillä ohjaajan peilikvana tekemät liikkeet sekoittivat minua vain enemmän. Koska liikkeitä ei voi oppia täydellisesti yhden tunnin aikana, päätin koettaa sisäistää tuntia vetäneen Tuulin ohjeen siitä, että jokainen tekee liikkeet omalla tyylillään.

Tunti hurahtikin ohitse yllättävän nopeasti ja lopussa koin sen ihanan tunteen. Ei se ollutkaan niin kamalaa! Ihan oikeasti. Saataan jopa vielä uskaltautua kokeilemaan painojen kanssa zumbaamista, siinä kyn on kuulemma vielä helpommat askelkuviot kuin peruszumbassa. Olen nyt ohittanut yhden suurimmista kammoistani. Kokeilkaa tekin!:)