Uusi viikko, uudet murheet. Siis kujeet. Tällä viikolla ajattelin jatkaa noiden tutkintovaatimusten selvittelyä, vaikka se pelottaakin niin vietävästi. Nyt ei nimittäin tilanne vaikuta kovin hyvältä. Toivottavasti kaikki selviää ja olen jouluna kuivilla tästä ahdistussopasta. Pidän kyllä teidän ajan tasalla siitä, mitä suunnittelen. Tilanne on nyt vaan se, etten oikein tiedä sitä itsekään.

Kaivelin tänään vaatekaapistani esiin syksyisiä lohtuvaatteita. Joku näissä maanantaissa on, kun yleensä pomppaan sängystä aamukahville melkein riemusta kiljuen, mutta tänään olisin tahtonut vain jäädä nukkumaan. Hiihtelin sitten päivän menemään hyvin, hyvin turvallisessa asukokonaisuudessa. Mikään ei anna turvaa niin kuin karvaliivi syksyllä. Aamulla pidin pidempää karvaliiviä, mutta se oli niin tuskaisen kuuma, että vaihdoin sen tähän lyhyeen jo ennen puoltapäivää.

paita – H&M

liivi – Lindex

vyö – H&M

farkut – Diesel

kengät – H&M

Lakkailin kyntenikin vaihteeksi jollakin oikealla värillä. Tänään oli karpaloinen fiilis, joten pinkkiin taittava punainen oli luonnollinen valinta päivän väriksi. Se on kumma, kun nudekynsiä jaksaa vain viikon putkeen ja sitten tulee jo ikävä värejä. Tuo lakkahan on siis Rimmelin lähettämän tuoksukynsilakan sävy Cranberry Zest. Tästä alkaa muuten tulla huolestuttavan hymiötön postaus. Pitäisiköhän sitä edes yrittää olla hyvällä tuulella, ettei tämä huono fiilis tartu teihin?

Tästä viikosta tulee hieman normaalista poikkeava, toisin kuin aamulla ehdin julistaa. Lupauduin nimittäin lähtemään vanhempieni luokse viikon loppuun asti. Yleensä kotireissut lähinnä ärsyttävät, mutta nyt tilanne on toinen. Vanhempani eivät nimittäin ole kotona! On ihana päästä taas lenkkeilemään rauhassa, kun missään ei näy ihmisiä ja ympärillä on vain rauhoittavaa luontoa. En ole päässyt täällä Jyväskylässä tänä syksynä vielä liikkumisen makuun, kun ajatus ihmismassoista lähinnä ahdistaa. Mieli tekee, mutta sama mieli pistää vastaan.

Kun kävin aamulla postissa hakemassa pari pakettia, oivalsin jotakin. Ette usko, että oli kiva kävellä kaupungin läpi, kun siellä ei ollut juuri ketään. Toisista aavekaupunki voi tuntua ahdistavalta, minulle se taitaa olla unelma. En ihmettele, vaikka muuttaisin tulevaisuudessa vuorille ja erakoituisin täysin. Pitääkin lisätä se to-do -listalle.