Syyskuun ensimmäinen päivä lienee se päivä, jona syksy alkaa virallisesti. Siksi vastaan tänään usean lukijan toiveeseen ja palaan takaisin aamuviiden postauksiin. Aamuviidenpostauksista ensimmäinen on vieläpä aivan erityislaatuinen, sillä pääsette nyt näkemään, miten minä vastasin Marimekon ja Indiedaysin yhteistyökampanjan toiseen osaan. Tehtävänäni oli valita Marimekon vuoden 2011 syysmallistosta suosikkini ja stailata ne omaan tyyliini sopiviksi. Vaatteet sain pitää kampanjapalkkiona, joten valintoja piti miettiä tarkkaan.

Tälläkin kertaa kampanjasivulta löytyy jotakin myös teille ihanille lukijoille. Valitsemalla Marimekon syysmallistosta omat suosikkinsa voi voittaa 100 lahjakortin Marimekon liikkeeseen. Lahjakortteja arvotaan yhteensä kolme kappaletta. Koska arvonta-aika päättyy jo 4.9.2011, kannattaa halukkaiden osallistua nopeasti täällä Marimekon brändisivulla.


Ylivoimaisesti eniten kehuja kerännyt mekkoni koskaan on oliivinvihreää ja jännittävän vaaleaa violettia kauniisti yhdistävä Leila-mekko. Sitä koristavan Iso Laine -printin on suunnitellut Annika Rimala. Viehätyin heti mekon pehmeästä A-linjasta ja harmonisesta värimaailmasta. Tätä on muuten myynnissä myös klassisena mustavalkoisena sekä jännittävänä vihreän ja mustan sävyisenä. Itse valitsin nimenomaan tämän värisen mekon, sillä nuo sävyt sopivat jotenkin mielettömän hyvin ruskettuneeseen ihoon. Minähän aion säilyttää rusketukseni pitkälle syksyyn, mur!;)

Hieman yllättävämpi mekkovalinta onkin sitten tämä pallokuosinen, helmasta dipattu Juoni-mekko. Kotelomallisen mekon helma on juuri nyt muodin aallonharjalla ratsastavaa midimittaa ja jotenkin se sopiikin klassisen mekon tyyliin. Vyötäröllä on ohut vyö, joka korostaa vielä mekon suloisuutta ja naisellisuutta. Pallokuosi on muuten nimeltään Katala ja sen on suunnitellut Katsuji Wakisaka. Tästä mekosta on olemassa myös sellainen painos, jossa punaisen tehostevärin tilalla on harmaata. Minä vain satuin rakastumaan tuohon punaiseen yksilöön.


Syysvalintojeni villi kortti on  ehdottomasti värikkään raidallinen Mirjami-neule, jonka kirkkaista väreistä ja hassuista raidoista aion ammentaa piristystä synkkenevään syksyyn. Tämä Noora Niinikosken suunnittelema lämpöinen villaneule on todellinen turvaneule. Klassinen malli ei ole tylsä, kun se on väritetty iloiseksi. Valitsin tämän neuleen muuten omaa kokoani yhden isompana, jotta sen venekaula-aukko korostuisi vielä enemmän. Minä kun satun rakastamaan isoja kaula-aukkoja ja sitä, kun toinen olkapää kurkistaa ujosti näkyviin. Neuleen sisään voi myös piiloutua pahalta maailmalta, jos sattuu sellainen olo yllättämään.

Marimekon syksy tarjoaa siis niin klassisia kirkkaita värejä kuin hieman murretumpiakin sävyjä. Minun valintani olivat tässä, koko syysmalliston voi käydä kurkistamassa Marimekon sivuilta. Kiitos ja kumarrus!

(ensimmäisen mekon kuvasi Jonna, muut kuvat napsi Veera)