Kirje 34-vuotiaalle minulle
Menneisyyden haamu täällä huutelee. Nimittäin minä, tai siis sinä, kymmenen vuotta sitten. Kirjoitin vähän aikaa sitten kirjeen itselleni kymmenen vuotta sitten. Epäilen, että pyörittelet tälle 24-vuotiaalle silmiäsi yhtä paljon kuin minä sille 14-vuotiaalle kirjeessäni.
On niin paljon, mitä tahtoisin kysyä. Tällä hetkellä tuo pääaine ja opinnot yleensä rassaavat niin pahasti, että eniten tahtoisin tietää, mitä tehdä niiden kanssa. Yksikään ihminen ei ole sanonut, että on ok lopettaa opinnot, koska niitä on jäljellä niin vähän. Pitääkö ne ihan tosissaan sinnitellä väkisin loppuun? Ja jos ei pidä, mikä sitten on se oikea ala meille? Mietin, että pitäisikö palata vanhojen haaveiden pariin ja siirtyä tekemään jotakin luovempaa. Ehkä jopa töitä, koska opiskelumotivaatio on aika minimissä tällä hetkellä.
Mietin tässä, että jokohan Se oikea on löytynyt. Tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta, että edes Suomessa olisi miestä, joka on kanssamme samalla aallonpituudella. Kuolen uteliaisuudesta tietää, onko sellaista? Ja onko se kuuluista vauvakuume jo iskenyt? Olen melkein varma, että asut muutaman kissan kanssa ilman miestä.;) Tällä hetkellähän vietät paljon aikaa sen naapurinpojan kanssa. Olettekohan muuten vielä väleissä vai tapahtuiko jotakin elämää suurempaa ja päädyitte riitoihin? Se matka Espanjaan oli meinaan ihan vähän aikaa sitten. En jaksa tällä hetkellä uskoa, että löysin miehen, joka tekee kanssani Asos-tilauksia ja ehdottaa itse, että lomalle kannattaa ottaa monta kynsilakkaa mukaan. Aikamoinen aarre!
En edes uskalla kysyä, moniko isovanhemmista on vielä kuvioissa. Tällä hetkellä pappa on 93-vuotias ja pirun sitkeä. Ei kai sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja kelle, mutta tällä hetkellä kaikki on hyvin. Mietin myös, asuvatko vanhempamme vielä samassa talossa sen ison tien varrella vai joko se eläkepäivämökki on hankittu? Entä mitä pikkusiskolle kuuluu? Tai Finski-kissalle? Kysymyksiä on niin paljon, mutta en taida saada niihin vastauksia kuin vasta ajan kanssa.
Kiinnostavinta elämässäni tällä hetkellä on ehkäpä tämä blogini. Koska opinnot ketuttavat, olen keskittänyt energiaani kivoihin juttuihin. Montakohan vuotta tätä jaksoimme? Tai älä kerro. On kivempi bloggailla, kun ei tiedä, koska loppu tulee. Nythän blogeja pidetään uutena mediana, mutta en tosiaan tiedä, tuleeko niistä sellaista vai onko tämä ohimenevä trendi-ilmiö. Melkein toivoisin, että on, mutta sitten tavallaan en. Kuten ehkä muistat, tunteeni blogeja kohtaan ovat aika ristiriitaiset.
Toivottavasti kuuluu hyvää emmekä me kärsi mistään ikäkriiseistä. Koeta suhtautua syntymäpäiviin samalla tyyneydellä kuin nyt. Ikä on vain numeroita. Etkä muuten sitten sorru mihinkään pistoksiin tai leikkauksiin, vaikka ne olisivat kuinka arkipäivää nykyään! Tapaamisiin.:)
(kuva täältä)
Arde
Tulevaisuutta voi toki suunnitella, mutta onneksi elämän virta on niin monihaarainen ja -ulotteinen, täynnä hetkiä, tilanteita, kohtaamisia, jotka voivat muuttaa koko elämäsi kulun, niin hyvässä ja huonossa. Luojan kiitos meillä ei ole sitä kristallipalloa, emmekä tiedä mihin matka vie, sillä taakse voi katsoa, mutta ennenkaikkea pitää elää tätä hetkeä täysillä, kaikki muu tulee aikanaan, monien käänteiden takana, ja tämä hetki ja mennyt rakentaa perustaa sille mikä tulee. Elämä on kiintoisa matka, ja kokoajan sun persoonasi huomaamattasi saa uusiakin sävyjä. 34-vnä katselee elämää taas hieman eri näkökulmasta, monta kokemusta rikkaampana:)
MouMou
Niinhän siinä käy. Tavallaan kauhistuttaa, mitennopeasti se 10 vuotta menee, mutta toisaalta vanheneminen ei ole niin kauheaa.:)
vinkki
Saako tällainen “melkein 34 v. täti” kommentoida tuota opiskelujuttua… tämä ei luultavasti ole se vastaus, minkä haluaisit kuulla :) Mutta tee ne opinnot loppuun, jos enää VÄHÄN on jäljellä. Jos vaan kestät, niin hanki jopa pikkuisen oman alan työkokemusta. Eihän sitä tiedä, millaiseen työhön päätyisit ja jos vaikka tykkäisitkin sitten lopulta :)
Jos kuitenkin valmistumisen jälkeen nykyinen ala edelleen tökkii, niin kokeile ihmeessä siipiäsi jollain luovalla alalla. Olet vielä nuori ja vapaa, sulla on aikaa vaihtaa suuntaakin. Mutta jos huomaat jossain vaiheessa, ettei sillä luovalla alalla maksakaan laskuja ja osta makkaraa leivän päälle, niin sulla on jotain, mihin palata.
Usko pois, sitten kun sulla on ikää 30+, ehkäpä lapsia elätettävänä ja asuntolaina maksettavana, niin siisti ja säännöllinen päivätyö hyvällä palkalla ei ole mikään huono juttu :) Sulle jää silti vuorokaudesta tunteja jäljelle toteuttaa sitä luovaa puoltasi. En väitä, etteikö luovalla työllä voisi tienata elantoaan, mutta se leipä ei välttämättä ole kovin leveä ja tule helposti.
Joten ota hyvä nainen sieltä ne paperit takataskuun. Ei sitä koskaan tiedä, kuinka paljon niistä on hyötyä tulevaisuudessa!
MouMou
Kamala, kun itsekin tietää, että tuo on se fiksu vaihtoehto, mutta veri vetää kovaa muualle. Mistä ihmeestä sellaisen motivaation löytäisi, että jaksaisi loppuun jotakin noin tahmeaa ja tökkivää.:(
ellivee
Hei! Pakko reagoida tähän viestiin, itsekin jo vastasit että haluat jotain muuta!
“Kamala, kun itsekin tietää, että tuo on se fiksu vaihtoehto, mutta veri vetää kovaa muualle” Silloin on tehtävä niinkuin oikeasti haluat, ihan oikeasti. Mikään ei ole niin tärkeää kuin olla rehellinen itselleen! Olen niitä ihmisiä jotka yrittää kovasti kuunnella omaa sydäntä kaikkien ulkopuolisten paineiden ja viestien keskellä ja SYDÄN ei oo koskaan pettänyt siinä mikä on oikea päätös. Tee niinkuin sydän sanoo niin tulet olemaan kaikista onnellisin ja motivoitunein siinä mitä ikinä alatkin tekemään! <3
MouMou
Ihana, kun edes yksi ihminen on tuota mieltä! Entä, jos kuolenkin ensi keväänä enkä ole tehnyt elämässäni sitä, mitä olisi pitänyt.:/
ellivee
Katso Leija Turusen video, tämä pätkä ainakin kosketti minua ja vahvisti omia ajatuksiani: http://www.youtube.com/watch?v=R0sjSUmJhHs&feature=related
MouMou
Pitääkin katsoa, kun löydän vähän vapaa-aikaa.:)
Sophia
Toinen kohta 34-v. sanoo, että tee opinnot loppuun, mutta aloita samantien myös se uusi (opiskelu tai uuden alan työt) siihen rinnalle. Tee uutta jopa vähän enemmän, mutta viimeistele vähitellen myös aikaisemmin aloitettu – muuten päätös uuden aloittamisesta venyy ja venyy ja tulee työt, menot, järkisyyt yms., jotka estävät myöhemmin aloittamisen. Säännöllisistä tuloista ja kesälomista ei kovin helpolla halua luopua sitten, kun niistä on muutaman vuoden nauttinut.
Mullekin sanottiin, että tee ensin ensimmäinen juttu loppuun ennen uuden aloittamista ja minä tiesin, että neuvo oli silloiseen tilanteeseen väärä, mutta silti siihen alistuin. Sillä seurauksella, että ensimmäisen loppuun tekeminen kesti sitten neljä vuotta – tuossa ajassa olisi varmasti saanut tehtyä sekä ensimmäisen loppuun että uuttakin hyvin pitkälle, kun olisi vain päättänyt toimia itsenäisesti ja jättää muiden neuvot omaan arvoonsa. Puolisen vuotta ei ole kovin pitkä aika jättää vanhaa hieman vähemmälle huomiolle ja sitten voikin olla motivaatiota palata siihen, kun on päässyt tekemään jotain muuta. Muutama ystäväni tajusi tämän: yksi esimerkiksi käytti 25-vuotiaana gradua vaille valmiina kevään pääsykoepänttäykseen ja valmistui sitten hiukan alle kolmekymppisenä vuoden sisällä tuplamaisteriksi; sekä ensin aloitetusta että siitä uudesta, johon riitti oikeasti motivaatiota.
Toisaalta, jos sinusta tuntuu, että mitenkään saat revittyä itsestäsi irti sen, että saat alle 25-vuotiaana ensimmäisen tutkinnon valmiiksi, tee se! On se vain paljon järkevämpää saada edes jotkut paperit taskuun jo nuorena kuin saada ensimmäinen tutkinto vasta kolmekymppisenä valmiiksi muutaman vuoden haahuilun ja ahdistuneisuuden jälkeen.
Nuo 10 vuotta menevät todella nopeasti, joten ennen kaikkea, mieti ketkä ovat niitä tärkeitä ihmisiä, jotka haluat pitää lähelläsi vielä 10 vuoden päästäkin – älä päästä heitä karkuun! :)
MouMou
Tuo olisi kamalaa, että löytäisi sen kutsumuksensa, muttei enää viitsisi ryhtyä siihen. Pitänee selailla kevään hakuoppaita ja siihen asti vaan sinnitellä kemialla eteenpäin.
Kiitos neuvoista!:)
VaikkaLotta
Heei.
Mulla on ihan sama juttu. Oon nyt kolme vuotta opiskellut ja mulla olisi periaatteessa enää vuosi jäljellä opintoja ja sitten valmistuisin. Mutta kun tökkiii!! Ja en meinaa kestää sitä stressiä minkä koulu aiheuttaa.
Ja kun sanon ihmisille, että jospa lopettaisin koko koulun! Niin ne sanoo tietenkin, että et lopeta vaan käyt loppuun, kun on enää vuosi jäljellä. Mutta ne ihmiset sanoo niin pelosta käsin. Pitää elää niin turvallista elämää. Ei saa ottaa riskejä.
Ja mä oon ite muuttunut tässä vuoden aikana niin paljon ajatuksiltani, että en meinaa kestää ees ajatella elämää, jossa olisi vaan joku perusduuni jota tehää 8 tuntii päiväs. Sillo ihmisestä lähtee elämänpalo.
Ja nytkin sulle tänne ihmiset kommentoi, että opiskele vaan loppuun, koska se on TURVALLISTA!
Mutta oikeesti pelon tunne on vaan indikaattori ja se voi kertoa, että oot vihdoin menossa oikeaan suuntaan. Sinne missä sun intohimo oikeasti on.
Mutta siis en mäkään kuitenkaan pakosta uskalla lopettaa mun koulua, koska en saa siihen yhtään tukea keneltäkään ja periaatteessa ei tarviskaan saada, mutta oon kumminkin sen verran VIELÄ pelkuri, että en uskalla toimia.
Mutta jos on aitoa intohimoa johonkin asiaan niin se vie sitten mukanaan kun uskaltaa heittäytyä. Sitten kaikki tulee kuin itestään. Mutta pitäisi vain uskaltaa ja olla kuuntelematta muita. Se on tietenkin vaikeammin tehty kuin sanottu, koska kuinka uskaltais tehdä toisin kuin muut. Vaikka vakaasti uskon, että jos on sydämmellään lähössä tekeen jotain asiaa niin se myös onnistuu. Kaikista kauheinta on kun ihmiset tukahduttaa sen aidon intohimon, koska ne pelkää.
Mutta tälläinen ajattelu on mulle aika uutta, koska oon niin tottunut pelkäämään ja elämään turvallisesti, niin todennäköisesti jatkan sitten kiltisti syksyllä koulua, koska tällä hetkellä ajattelen, että käyn sen loppuun ja teen sitten sen jälkeen mitä haluan. Mutta tiedän kyllä, että elämä on tässä ja nyt ja ei sais siirtää elämää vuoden päähän, mutta mun pitää ajatella vielä vähän lisää ja kuunnella itteeni, että mitä mä sit oikeasti haluisin tehä ja sit voittaa pelot ja heittäytyä elämään mun unelmien elämää. Mut sen tiedän, että en aio alkaa elämään sellaista perus 8 tuntii töitä ja sit perhe. Mä en aio tukahduttaa sitä luovuutta ja intohimoa mikä kaikissa ihmisissä on ja mikä on meiän suurin lahja. Just sen lahjan takia tää maailma on nyt sitä mitä on, koska jotkut on uskaltaneet seurata intohimoaan. Sen takia teknologia on näin kehittynyttä ja mä istun tässä läppärin äärellä kirjoittamassa sun blogiin ja sen takia ihminen on käynyt kuussa, koska joku HALUS sitä niin kovaa.
MouMou
Nimenomaan. Ymmärrän täysin tuon, että se muutos olisi helpompi tehdä, jos siihen saisi tukea. Voi meitä pöhköjä, kun elämme vieläkin liikaa muiden ihmisten ajatusten ja sanomisten armoilla. Ja tähän hemmetin yhteiskunnan normien armoilla! Välillä meinaa mennä hermo.:/
Henskis
Hei nythän sun täytyy pitää tätä blogia vielä seuraavat 10 vuotta, koska haluan ehdottomasti tietää mitä kaikkea jännää sulle oikein käykään! :D
MouMou
Haha!:D Se olisi jo hurjaa, jos jatkaisin niin kauan.
Heidi
Jee, sä toteutit tämän!
Täällähän onkin jo sanottu aika hyvin se, mitä tulin itse kirjoittamaan. :) Itsekin ehdottaisin sitä, että haet opiskelemaan uutta alaa, ja siinä sivussa suorittelet kemmaa.
Toisaalta, jos ihan oikeasti tökkii ja ahdistaa pelkkä ajatuskin kemian opiskelusta, ei sen keskeyttäminen ole mikään maailmanloppu. Tiedän erään ihmisen, joka keskeytti 29-vuotiaana opintonsa, vaihtoi ihan eri alan kouluun eikä ole tietääkseni katunut ollenkaan.
Toisaalta vielä, vaikka valmistuisitkin kemmalta, eihän se tarkoita ollenkaan sitä, että joutuisit tekemään kemistin/opettajan töitä.
Vaikeita päätöksiä! Muista kuitenkin, että et varmaankaan ikinä ole liian vanha vaihtamaan alaa, jos siltä tuntuu.
“…ehdottaa itse, että lomalle kannattaa ottaa monta kynsilakkaa mukaan. Aikamoinen aarre!”
No on! :D
MouMou
Kieltämättä en itsekään uskonut, että tarttuisin toimeen näin nopeasti, mutta tulipa tehtyä.:)
Lotta
Kamalaa, kun tota otsikkoa kattoessa 34 tuntuu yhtäkkiä kamalan vanhalta. Vaikka ei mun 34-vuotiaat työkaverit vaikuta niin vanhoilta. Joskin niissäkin on hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Noh, tässä on vielä 10 vuotta aikaa katsoa mitä itsestä tulee. Mäkin kyllästyin opiskeluun jo pari vuotta sitten, joskin en kyllästynyt alaani, en vaan jaksanut opiskella. Jotenkin ihmeenkaupalla sain opinnäytetyöni väännettyä talvella samalla kun tein täysipäiväisesti töitä ja enää odottelen tutkintopapereita. Olen hyvin kiitollinen siitä, että enää ei ole pakko opiskella yhtään mitään, ellen halua. Joskin työelämässä eteneminen tuntuu paljon hitaammalta kuin koulussa, kun pitäisi ensin hankkia riittävästi kokemusta vähän tylsemmistä töistä ennen kuin pääsee kokeilemaan sitä mitä ihan oikeasti haluaisi tehdä, eikä siitäkään ole mitään varmuutta onko se sitten niin kivaa, kun joskus pääsee eteenpäin.
Vaikka ylempi kommentoija on oikeassa siitä, että yhteiskunta ei olisi sitä, mitä se nyt on, ilman erinäköisiä oman tiensä kulkijoita, niin pelkkien näiden tyyppien avulla ei kuitenkaan olisi mitään yhteiskuntaa. Kaikki kahdeksasta neljään työt eivät ole tylsiä, eivätkä kaikki jännittäviltä kuulostavat luovat hommat ole pitkällä tähtäimellä pelkästään kivoja ja helppoja. Omasta mielestäni on kuitenkin parempi kokeilla erilaisia polkuja silloin kun se on mahdollista kuin katua vanhempana ja purkaa omaa turhautumistaan viattomaan lähipiiriin. Kannatan siis Sophian ehdotusta siitä, että lähdet rakentamaan uutta, mutta pyrit samalla päättämään vanhan tutkinnon loppuun, koska sitten on jotain johon tukeutua, jos uudesta ei tulekaan mitään.
MouMou
Se olisi myös fiksu päätös.:)
Vielä kun tietäisi, mikä olisi se paras tapa toteuttaa itseään. Pitänee ehkä paneutua noihin internetin ammatinvalintatesteihin, joille tuli yläasteella niin naureskeltua. (Ja hemmetti, jos ne ehdottavat kemistiä!:D)
Lotta
Ne testit on oikeesti paljon hyödyttömämpiä kun vois kuvitella. Vaihdoin alaa ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen, enkä tiennyt yhtään mitä haluaisin tehdä tai opiskella, tiestin vain, etten halua tehdä opiskelemani alan töitä, vaikka opinnot ihan kivoja olikin. Noh, mol.fi-sivuston avo-ohjelman tulos oli jotakuinkin tämä: “vastaustesi perusteella emme voi määrittää tuloksia riittävän tarkasti, sillä vastaukset ovat liian lähellä toisiaan. Vaikuttaa siltä, että et oikein tiedä mitä haluat.” Niin… jos tietäisin, en varmaan tekisi tätä testiä. :D
MouMou
Voi ei!:D Eli jäljelle jäävät vaihtoehdot ODOTTAMINEN (huono) ja ennustajaeukko (HUONOMPI). Äh…
Anne
Minä, nykyisin jo vanha täti, jätin aikoinani opinnot kesken, kun jäljellä oli neljä tenttiä ja gradu. Työmaailma vei vahingossa mennessään eikä mielenkiintoa lukemiseen enää riittänyt. Olen opiskellut töiden ohella ja töiden välissä ihan toista alaa, mutta koskaan enää en ole palannut alkuperäisiin opintoihin. Ehtiihän ne tentit suorittaa sitten joskus eläkkeellä.
Anna ajan kulua ja katso mitä vastaan tulee. Hae uutta opiskelupaikkaa tai työtä, tee päätökset sen mukaan millaisia vaihtoehtoja eteen avautuu. Huonoja vaihtoehtoja tuskin on.
Ps. Ihan hyvin olen elämässä parjännyt keskeyttämisestä huolimatta =)
MouMou
No minä mietin, ettei se maailma varmaan kaadu keskeyttämiseen tai vaihtamiseen. Jotenkin sitä vaan pidetään niin kamalan pahana, jos huomaakin olevansa väärällä alalla eikä tahdo jatkaa. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin ainahan sellaista työtä löytyy, johon ei edes vaadita yo-papereita kummempaa (jos niitäkään).:)
Fenii
Onhan sulla kai jo kandin paperit taskussa, niin tuskinpa pahaa vahinkoa tulee jos tältä alalta jää maisterin paperit suorittamatta TÄSSÄ vaiheessa. :) Eihän sitä tiedä, jos joskus myöhemmin haluat saattaa tämänkin koulun loppuun, aikaahan on jos hengissä pysyy.
Toisaalta fiksuahan olisi myös saattaa nyt vaan äkkiä loppuun ensimmäinen, mutta tiedän itsekin, kuinka mahdottomalta tuntuu yrittää kiirehtiä silloin kun motivaatio on nollassa :P Itsellä tosin ei ole järkevää vaihtoehtoakaan mielessä, niin pakko kait se on se gradukin tehdä kun ei muutakaan keksi :D
MouMou
Eipä ole papereita!:D
Nimim. vihaan ruotsia ja siirrän akademisk svenska -kurssia maailmanloppuun saakkaa “jonnekin myöhemmäksi”
Myy
täällä 30-v myöhäisvaiheen keskeyttäjä suosittelee myös oman sydämen kuuntelemista. Valmistun syksyllä ja elämä on vielä ihan auki, mutta ainakin valmistun alalta joka tuntuu omalta, ja voin arvostaa itseäni oikeiden (ja omien!) päätöksien tekemisestä. sitäpaitsi meillä on koko elämä aikaa opiskella, opiskelijastatuksessa on omat hyvät puolensa. :) (se virkamiesruotsi kannattaa kyllä muuten silti tehdä, se tulee vastaan joka paikassa, ja hyväksiluetaan mistä vaan jos se on kerran tehty)
MouMou
Niin se pitäisikin tehdä. Jotenkin se vaan tuntuu siltä suurimmalta vuorelta tässä ahdistavassa vuoristossa, jonka yli pitäisi kivuta.:(