Nyt on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että taitaa olla aika julkaista tämä synkkä postaus. Tänään ei söpöillä tai olla hyvällä tuulella. Tämä postaus ei sovi heikkohermoisille. Olen nimittäin kehitellyt itselleni uuden pakkomielteen vanhojen harrastusteni pohjalta. Olen aina tykännyt lukea dekkareita ja kaikenlaista rikoskirjallisuutta. Selailin pienenä paljon mummolasta löytyneitä lehtiä, joissa käsiteltiin usein raakojakin rikoksia. Eniten viehätyn kuitenkin ratkaisemattoista murhista. Niissä on jotakin jännittävää, mutta samalla hyytävää. Nyt olen löytänyt uudelleen tieni suomalaisten klassikkotapausten maailmaan.

Ei vanhene koskaan on tv-sarja, jota esitettiin joskus 90-luvun lopussa. Sarja oli niin suosittu, että se uusittiinkin pariin otteeseen. Nimensä mukaisesti sarjassa käsitellään vanhoja murhia, mutta pelkän selostamisen sijaan ne on dramatisoitu ja tarinaa kuljettaa kertojana eteenpäin ihana Åke Lindman. Koska sarjassa ei ole montaakaan osaa, keskitytään siinä julkisimpiin tapauksiin, kuten Bodomin telttamurhiin. Jos toisen ihmisen tuskasta ja kärsimyksestä nyt edes voi valita suosikkia, omani on surullinen Kyllikki Saaren tapaus. Hänen hämmentävän tarinansa voi katsoa tuosta alta kolmessa osassa ja jos videot tuntuvat liian rankooilta, Wikipedia tiivistää murhatapahtumat hyvin. Toistan vielä, että tämä ei ole heikkohermoisille sopiva harrastus, joten katsominen on omalla vastuulla.

Ratkaisemattomat rikokset muuttuvat ajan myötä selvittämättömistä tapauksista legendoiksi ja kauhutarinoiksi. Kiinnostustani menneisyyden haamuja kohtaan voisi siis kutsua jopa sivistäväksi, sillä kuuluuhan jokaisen nyt tietää isänmaansa historiasta tärkeitä asioita. Minä vaan keskityn niihin oikeasti kiinnostaviin tapauksiin. Kohtalotoverit, paljastakaa itsenne!