Häät mielessä (muuta sinne ei mahdukaan)

Norsunluunvalkoinen, kermanvalkoinen, puhtaanvalkoinen, hohtavanvalkoinen, valkoinen. Mikä valkoinen? Kunhan on valkoinen! Yhtäkkiä kaikki, mitä ajattelen, suodattuu hääfiltterin läpi. Löydettyäni kukkamekon valkoisella pohjalla vaatekaappini uumenista, olin hetken onnellinen, mutta sitten aloin miettiä, sopiiko tuo valkoisen sävy edes minulle. Ja entäpä hääpäivänä? Mitä jos valitsen hääpukuuni valkoisen sävyn, joka ei sovi minulle? Olisiko sillä oikeastaan edes väliä, jos itse rakastaisin mekkoani? Olen toisinaan viittä vaille varaamassa värianalyysiä.
Tuntuu, että ajatukset lähtevät muutenkin nykyään helposti laukkaamaan ja se tärkein meinaa unohtua. Häät ovat kuitenkin juhlat meille. Eivät oodi mekolleni, mieheni upealle sormukselle (pitääkin muistaa kuvata se tänne 😍) tai herkulliselle hääkakulle. Tärkeintä on juhlia rakkautta, ei hinkata yksityiskohtia, vaikka olenkin kieltämättä sellaiseen taipuvainen tapaus.
Tällä viikolla lyömme varmaankin lukkoon hääpaikan, minkä jälkeen pyörät lähtevät todella pyörimään. Olimme jo melkein päättäneet paikan, kun takavasemmalta kiilasi ehdolle aivan uusi ravintola. Kaikki meni uusiksi, mutta hyvä uutinen on, että olemme hyvin samoilla linjoilla sulhaseni kanssa siitä, mikä on tärkeää hääpaikan valinnassa. Emme muutenkaan ole vielä törmänneet erimielisyyksiin, mikä helpottaa tietysti hääsuunnittelua todella paljon.
Hääsovellukseni näyttää, että häihin on vielä yli 400 päivää, mikä laskee äkisti taivaisiin ampaisevat stressikierrokseni hetkessä. Kaikenlaiset häälistat, -kirjat ja -sovellukset ovat oiva apua suunnittelussa ja luovat tunteen siitä, että pitelen kaikkia lankojani käsissäni, vaikka se ei aina ole edes totuus. Voisin listata jossakin vaiheessa noita parhaita apureitani, jos joku miettii, mitkä apuvälineet ovat hyödyllisiä ja mitkä eivät.
Koska on jo elokuu, voin kai hieman intoilla syksyn häämessuista? Love me do -häämessut kahlaan läpi toisen kaasoni kanssa! 🍂
Mievaan
Niin tai näin, varaa ihmeessä värianalyysi. Mietin aina jostain syystä omana hupinani kaikkien bloggaajien ja julkkisten väritystä.
Enkä ole vielä päässyt selville, mikä juuri sinä olisit. Tumma talvi, ei sittenkin ehkä lämmin syksy?
Ja aina voi ymmärtääkseni ihan “värinalyytikkojen luvalla” ottaa just sen itelle huonoimman sopivan valkoisen hääpukunsa väriksi, jos itse niin haluaa. (Ja siis en tee työkseni värianalyysejä, enkä haluakaan, vaan pysyn omassa ammatissani…)
Iina M.
Ai mietit? Onpa hauska! 😍 Mua usein veikataan kevääksi tai syksyksi, mutta itse en osaa sanoa. Koen ehkä, että mulla ylipäätään kirkkaat ja selkeät värit näyttävät paremmalta kuin murretut/haaleat.
Kyllä se värianalyysi alkaa nyt houkutella! 🤍