Neronleimaus iski viikonloppuna kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kiroilin päänsäryn kourissa korulipastolla, miksi en koskaan käytä kauneimpia korujani. Sitten ymmärsin, että osa niistä ei ehkä vaan sovi minulle siten kuten ne on suunniteltu käytettäviksi. Toivoin aikanaan ylioppilaslahjaksi vaaleanpunaista Vanamo-sarjaa Kalevala Korulta. Sen myös sain, mutta käyttökerrat koruilla ovat edelleen laskettavissa yhden käden sormilla. Valitettavasti.

Nyt tahdoin suurimman käädyistä ylleni rusketusta korostamaan, mutta keksinkin pukea sen mekkoni selkäpuolelle niin, että edestä koru näytti trendikkäästi choker-malliselta, mutta takaa se oli hyvinkin näyttävä valuvine helminauhoineen. Näin tätä olen itse asiassa aiemminkin ne muutamat kerran käyttänyt ja tuntuu, että näin tätä käytän myös jatkossa. Tämä oli minun juttuni ns. ryhävalasaikoina ja on edelleen.

Korvakoruista kyseltiinkin jo Instagramin puolella. Pienet ovat rihkamakorista, mutta nuo isommat ovat ihan kiinnostavat. Ne sopivat nimittäin kivasti Vanamo-sarjaan ja ovat nekin kyllä Kalevalaa, mutta TREND-mallistoa. Minähän en aluksi tätä edes tajunnut, vaan oletin kaikkien vaaleanpunaisten helmikorujeni kuuluvan yhteen. Näitä myydään myös vaaleilla, lähes valkoisilla kivillä kuten Vanamoitakin nykyään.

Juhlatyylini Maitokahvimedian juhlissa oli kokonaisuutenakin aika vaalea ja kesäinen. Viskoosinen maksimekko oli ihanan viileä yllä koko kuuman illan, joskin ryhti piti koko ajan pitää vähän liiankin hyvänä, jotta en vilautellut kaula-aukostani mitään. Tämän mekon alle kun ei rintsikoita pueta, vaan nännit pitää peittää teipattavilla piparkakuilla. Liikaa yksityiskohtia, tiedän!

Löytyykö muilta Vanamo-sarjan koruja? Kummassa värissä? ♥

 

(kuvat: Rosanna Marila)