Viime aikoina on ollut vaikea kuvata itseään. Kuvaisin mieluummin kukkia, kakkuja, kärpäsiä ja kakaroita, jotka leikkivät rannalla, mutta se söisi vähän pohjaa blogini aihepiiriltä. Tuntuu vaan typerältä, että jossakin joku ei saa pitää rakastaan kädestä julkisella paikalla, mutta minä stressaan siitä, kun kuvaan itseäni puskassa. Joissakin maissa ihmisiä tapetaan sillä perusteella, mitä sukupuolta edustavaa ihmistä he rakastavat, ja minä mietin, miltä näytän, kun seison puskassa.

Olen kuvissa piilossa, koska muka ahdistaa. Ahdistaakin, mutta asiat on asetettava mittakaavaan välillä, ettei ala oikeasti synkistellä. Jotkut joutuvat olemaan piilossa, koska heitä ihan oikeasti ahdistaa. Bloggaaminen ammattina on kyllä jollakin tavalla itserakkauden huippu. Kuvata nyt itseään ja kuvitella, että se kiinnostaa muita.

Mutta sitten taas toisaalta. Sinä tulet tänne katsomaan minua, leivoksiani, kampauksiani, typeriä juttujani ja sitä, mitä minä olen kuullut. Ehkä opit minulta jotakin, ehkä ajatusmaailmasi muuttuu. Minä ainakin opin sinulta paljon. Jotkin asiat kolahtavat heti, toisia pitää sulatella. Joskus jopa vuosikausia. Siksi en ole lopettanut bloggaamista vielä. Haluan opettaa ja oppia, kasvaa ja kehittyä.

Olen täysin hetero, siitä ei ole epäilystäkään. Silti tämä homoseksuaalisuus on tärkeä aihe minulle monellakin tavalla. Olen nähnyt rakkaan ystäväni kärsivän sen kanssa, että hän ei ole aina voinut olla avoimesti oma itsensä. Minulle on tultu kaapista sushipaikassa eivätkä tunteeni ystävääni kohtaan ole muuttuneet juurikaan. Häivähdys sääliä värähti ilmassa tuona hetkenä, sillä mietin, montako vuotta ystäväni kantoi salaisuuttaan. Toivoin, että häntä ei jännittänyt kertoa minulle, vaan hän tiesi, että rakastan häntä aina. Myötä- ja vastoinkäymisissä.

koru – Mine Güngör (saatu Weecosilta)

mekko – Pietamo (saatu Weecosilta)

Postauksen aihe liittyy kuvien asuuni, sillä en tahdo tukea tasa-arvoa vain blogissa, vaan minusta aiheen pitää näkyä myös katukuvassa. Siksipä Rainbow Deers -kaulakoru* on Mine Güngörin kauniin korun erikoisväri, jota kannan ylpeydellä. Samaa korua myydään myös hieman neutraalimmalla värimaailmalla, mutta koska nyt tosiaan on Pride-viikko, valitsin juuri tämän. Koru on osa laajempaa Weecos X Helsinki Pride -mallistoa*, joka sisältää monien suunnittelijoiden tuotteita erikoisversioina.

Musta, lyhythihainen Hannele-mekko* taas on Pietamon, jonka tytöillä teetin itselleni tämän mittatilausmekon. Siitä on nyt myynnissä hieman muunneltu kesäversio*, jos joku tykästyin minun nimikkomekkooni. Alkuperäinen Hannele-mekko on pitkähihainen, mutta tämä t-paita -mallinen sopii paremmin Suomen lämpimään kesään. Noin niin kuin teoriassa ainakin.

Oikeastihan tasa-arvo olisi sitä, ettei sateenkaaren värejä toistavaa korua tarvitsisi kantaa minkään aatteen vuoksi. Pride-viikkoa ei tarvittaisi eikä kenenkään pitäisi joutua edes miettimään, mitä mieltä on siitä, että jotkut lajitoverit rakastavat samaa sukupuolta olevia. Tämän kaiken tulisi olla arkipäivää, peruskauraa. Mutta koska emme ole vielä siinä pisteessä, toivon, etten minua katsota “pinkkipesun” uhriksi, vaan sananlevittäjäksi. Sitä olen omasta mielestäni.

(*kaupallinen linkki)