Kansikuvatytön kynsi-inspiraatio

Elävät kukat ovat usein inspiroineet minua väreillään, mutta onnistuvat ne kuolleetkin kukat joskus. Palattuani lomailemasta löysin olohuoneen ikkunalaudalta kuolleita tulppaaneja. Tässä vaiheessa joku voisi miettiä, miksi niitä ei ole heitetty roskiin. Samaa mietin minä. Onhan noissa kuitenkin jotakin kaunista, mutta suosin silti tuoreita kukkia sisustuksessa. Kuolleet kukat saivat jäädä siksi aikaa, kun kaivelin kynsilakkakokoelmistani niitä suunnilleen vastaavat sävyt ja lakkasin kynteni. En koskaan muista, millaisia lakkoja omistan, koska kynsilakkoja tulee noin 15 pulloa kuussa blogin kautta testiin ihan pyytämättä. Vaihtuvuus kokoelmassani onkin suuri, kun huonot sävyt lähtevät nopeasti kiertoon. Laventelinen sininen ja purppurainen violetti löytyivät onneksi aika nopeasti. Sininen lakka on saatu Topshopilta, violetti Essieltä. Sain ennen pojan päiväuniaikaa lakattua peräti kaksi kynttäni, mutta huomenna saattaa olla lakattu jo toinen käsi kokonaan.

Tuo sanomalehti ei ole ihan sattumalta manikyyrialustanani. Kasa kuolleita tulppaaneja ei ollut ainoa asia, jonka löysin palatessani talvilomailemasta, sillä löysin eteisen kuramatolta paksun kirjekuoren. Kuoressa oli tuore (tai no, pakkauspäivänä se oli varmasti ollut suunnilleen tuore) Keskisuomalainen-lehti. Vihjailinkin teille jo, että annoin helmikuussa sähköpostitse haastattelun lehten Tänään-osioon. Lehti oli ilmestynyt 11.2., mutta näin sen vasta nyt. Olisin tietysti blogieni kävijäpiikeistä voinut päätellä, milloin lehtijuttu ilmestyi, mutta ei näin hajamielinen ihminen sellaista ymmärrä. Vanha tuttu päätoimittaja ei valinnut minua kuvaavia sanoja mitenkään vaatimattomien termien seasta, joten juttu hymyilytti ihan erityisen paljon. Alla olevan kuvan voi klitata isoksi, jotta jutun näkee lukea. Juttu on kuvattu tänne Keskisuomalaisen päätoimittajan luvalla.

Lehtijuttuja lukiessa oli kiva muistella opiskeluaikoja, joina kirjoittelin tuohon lehteen kerran viikossa muotitoimittajana. Näin jälkikäteen, kun juttujani lukee, nousee pintaan vain ja ainoastaan hymyilyttävä myötähäpeä, mutta tuo työpestini kerrytti todella hyvää työkokemusta ja aikanaan olin siitä hyvinkin ylpeä. Reilun puolentoista vuoden aikana opin paljon itsestäni ja kehityinkin samalla kirjoittamisessa. Nyt muistelen noita Jyväskylä-aikoja lämmöllä ja nostalgialla. Jos tekin haluatte palata ajassa taaksepäin, juttujani voi selata täällä blogissani tunnisteen KSML-alta. Kiitos vielä kaikesta, Keskisuomalainen-lehti! :)