Tämä kasvispihvien ohje on aikanaan löydetty jostakin naistenlehdestä. Olen tehnyt näitä monta kertaa ja kuvannut ihan yhtä monta, mutta jotenkin kuvat eivät oikein herätä ruokahalua. En kuitenkaan jaksa enää yrittää, vaan julkaisen reseptin nyt, kun sitä on mm. Instagramin puolella kyselty jo moneen otteeseen. Ohjeessa on aina ihmetyttänyt tuo fetan määrä. On ehkä helpompi laskea juustopaloja, kuin kaivaa keittiövaaka esille, mutta tuntuu silti hassulta, että määrä on ilmoitettu paloissa. Hyviä näistä joka tapauksessa tulee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasvispihvit

iso porkkana

iso sipuli

1/2 dl maustamatonta jogurttia

4 rkl vehnäjauhoja

1 tl jeeraa (alias juustokumina)

muna

50 palaa murennettua fetaa (n. 100 grammaa)

Hienonna sipuli ja kuullota se pehmeäksi öljyssä. Raasta porkkana. Itse tykkään mahdollisimman karkeasta raasteesta, mutta tämä lienee makukysymys. Kokeilemalla selviää. Sekoita kasviksiin muut aineet. Paista taikinasta ohuita, rapeita pihvejä öljyssä keskilämmöllä. Nauti esimerkiksi tsatsikin kera! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA