Tällaisena sadepäivänä on ihana rouskutella etikkakurkkuja aamiaispöydässä ja kuunnella sateen ropinaa peltikatolla. Vaikka suunnitelmat mattojenpesureissusta menivätkin uusiksi, lomatunnelma on taattu. Pitkät yöunet, iso kupillinen kahvia, hyvä televisio-ohjelma sohvan nurkassa peiton alla nautiskeltuna ja rakkaat ihmiset ympärillä rentouttavat näinkin stressaantuneen ihmisen ainakin seuraavan vuorokauden ajaksi. Mietin ensin, onko reseptin nimi jotenkin typerä ja pitäisikö puhua etikkakurkuista, mutta kun kerran täällä mummolassa ollaan, isoäiti pääsee vierailulle otsikkoon. ♥

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isoäidin tillikurkut

500 g avomaankurkkua
1/2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 1/2 dl vettä
1/2 dl (väkiviina)etikkaa
tuoretta tilliä silputtuna

Leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi. Sekoita sokeri ja suola keskenään. Sekoita myös vesi ja etikka, jolloin etikka laimenee sopivasti. Lado kurkkuviipaleet kannelliseen astiaan, ripottele suola-sokeriseosta sekä silputtua tilliä kurkkukerrosten väliin. Kaada kurkkujen päälle lopulta etikkaliemi, sulje astian kansi ja ravistele sitä voimakkaasti. Anna kurkkujen maustua viileässä ennen tarjoilua ainakin yön yli seuraavaan päivään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA