Terveisiä maalta! Elämäntapamuutokseni ajoittui sopivasti mummolaviikonloppuun (tuntuu oudolta kutsua vanhempien kotia mummolaksi, mutta tämä on hyvä vaihe opetella), joten sain polkaistua sen kunnolla käyntiin. Tällä on useampikin lastenvahti apuna ja pari “personal traineria” potkimassa minua takamukselleni. Eli lenkille. Pinkaisin toissapäivänä 3,5 kilometrin lenkille tunnustelemaan olotilaani. Etenin sekä metsässä että soratiellä ja asfaltilla. Lisäksi hölkkäsin kevyesti kaksi lyhyttä pätkää. Mihinkään ei sattunut, kun vaan muistin keskittyä pitämään ryhdin suorana. Paras kävelyasento syntyi, kun kuvittelin jonkun vetävän päälaelleni kiinnitetystä narusta. Jos ryhti lysähti yhtään, lonkkaan alkoi pistää ikävästi.

projekti1

Ruokailut ovat sujuneet suureksi riemukseni hyvin nekin. Ympärilläni syödään koko ajan jäätelöä, mutta vaikka olen sallinut itselleni muutaman mehujään viikossa, jotta makeanhimo ei lähde käsistä, olen pysynyt nollalinjalla. Ruokavalioon on tullut palautettua vanhoista suosikeista ainakin ananasmurska-raejuusto-maitorahka ja jauheliha-kaalisuttu. Olen pysynyt hyvin periaatteessani suosia kotiruokaa ja laihduttaa jättämällä herkut ja lisäämällä liikuntaa. Maidontuotanto on pysynyt normaalina, joten tiedän, etten syö liian vähän. Vauvan vatsakaan ei oireile, joten kotiruoka tuntuu hyvältä ruokavaliolta dieettihifistelyn sijaan.

projekti2

Kävin lauantaina ostamassa muutaman uuden mekon. Raskausaikana käyttämäni maksimekot ovat joko kuluneet käyttökelvottomiksi tai olen täysin kyllästynyt niihin käytettyäni niitä suunnilleen neljänä päivänä viikossa. Nyt ostin saman maksimekon kahdessa eri värissä ja otin mekot vielä sellaista kokoa, että mekko muuten sopiva, mutta pömpöttävä vatsa näkyy heti. Näin painostan itseäni vetämään aktiivisesti vatsaa sisään, jolloin keskivartalon lihakset ovat aktiivisessa käytössä. Olen todella yllättynyt, miten nopeasti vartaloni on palautunut kunnoltaan. Vielä pitäisi vaan viilata tätä ulkomuotoa.

Jotenkin vaan tälläkin kertaa harmittaa palata kaupunkiin, koska siellä oloni on stressaantuneempi kuin täällä, kynnys lähteä lenkille on korkeampi ja kaupungista puuttuvat mummolan apujoukot. Miehen on aika jatkaa töitä eikä vauvanhoitovuoroja voi enää puolittaa. Ei voi kuitenkaan mitään, sillä vaikka kuinka haluaisin, en voi muuttaa vanhempieni luokse kahdeksi kuukaudeksi vain, jotta fiilikseni olisi parempi. Se olisi jo liian iso elämäntapamuutos jopa tällaiselle spontaanille hölmölle! ;)

Psst! Enää nelisen viikkoa jälkitarkastukseen ja sitten pääsee uimaan. Oh, happy day!