Hajamielinen kokki
En tiedä ymmärtääkö kukaan, jos kerron, että muutaman viime kuukauden aikana aivotoiminnastani suunnilleen puolet on mennyt lakkoon. Odottelen kärsimättömänä hissiä, jota en ole edes tilannut hissinapista, ja etsin puhelintani, johon puhun samanaikaisesti. En onnistu vaihtamaan verkkokaupan profiiliin salasanaa kahdeksankaan yrityksen jälkeen, kielet eivät suju yhtään ja niinkin yksinkertainen tehtävä kuin sämpylöiden leipominen menee monta kertaa saman viikon sisäänreisille. Unohdan mennä töihin, koska sekoilen viikonpäivissä, mutta ehkä se, että menen muutamana aamuna liian aikaisin töihin hajamielisyyksissäni, helpottaa hieman. Ja olenko muka joskus osannut lukea liikennemerkkejä? Asiat eivät vaan onnistu enää yhtä helposti kuin ennen.
Viikonlopun tärkein romanttisin suunnitelma oli se, että kun haen mieheni junalta ja pääsemme vanhempeni luokse, kokkailen hänelle hänen suosikkipastaansa eli Arrabiataa. Paitsi, että olin napannut kaupasta mukaani Puttanesca-pastapaketin! Normaalitilanteessa olisin vain pokkana valmistanut ruuan, mutta tässä hämmentävässä elämänvaiheessa alahuuleni alkoikin yllättäen väpättää. Koetin lyödä asian leikiksi, mutta itkuhan siinä lopulta tuli. Miestä ja äitiä tilanne vaan nauratti, mutta meikäläistä sapetti, sillä tällainen herkistely ja jatkuva poraaminen alkaa ottaa egon päälle. Eikö sitä voisi pystyä käyttäytymään kuin aikuinen, täysijärkinen ihminen, vaikka hormonit kuinka jylläävät?
Lopulta keittelin pastat ja mausteseokset tuoreiden tomaattien kanssa, ja tarjoilin pastan ripsivärit poskilla parmesanilla höystettynä. Lidlin parin euron pastapaketti osoittautui varsin näppäräksi ja herkulliseksi valinnaksi, vaikka maku olikin “väärä”. Pastan keittoaika (15 minuuttia) epäilytti alkuun, mutta sen verran omituisia nuo pastat olivat muodoltaan, että kyllä ne täyden keittoajan vaativat, jotta tiivis sisuskin pehmeni syömäkelpoiseksi. Mutta siis hyvää tuli loppujen lopuksi ja itkupillikin saatiin lopulta hymyilemään. Loppuillasta itkettiinkin jo ihan muita juttuja. Päivän opetus? Hyvä ruoka, parempi mieli! :D
nasu86
kuulostaa niin tutulta… ja tosiaan hyvä ruoka parempi mieli :)
MouMou
Niinhän se menee. :)
Reetta_E
Voi sinua. <3
Onneksi ruoka sentään onnistui – baby steps! <3
MouMou
Pitää olla pienestä tyytyväinen. ;)
Jonsku
Hei Iina! Lueskelin pitkästä, pitkästä aikaa blogiasi – joskus vuosia sitten olin vakkarilukija, mutta silloin moni blogi jäi varjoon erinäisistä syistä. Ensinnäkin suuren suuret onnittelut tulevan perheenjäsenen johdosta! <3 Luin kyllä että raskausjuttuja et tämän blogin puolelle laita ja voit jättää kommentin julkaisematta jos haluat. Itselläni on takana muutamia alkuraskauden keskenmenoja, jo joitain vuosia sitten, myös pitkä parisuhde kariutui taannoin jonka jälkeen lapsen saanti ei ole ollut edes niin ajankohtaista, ilman miestä kun se ei onnistu vaikka niin välillä kovasti toivookin. Välillä sitä miettii miksi se on tehty itselle niin vaikeaksi, varsinkin kun tuntuu muutenkin että vauvoja on koko ajan ympärillä. Vasta nyt olen alkanut iloitsemaan ja olemaan onnellinen muista jolle tämä suuri onni suodaan, ja hyväksymään ajatuksen että ehkä itsellenikin vielä joku päivä onni oman lapsen myötä sitten suodaan. Silti vuodatin nytkin kyyneleitä lukiessani että odotat – mutta en katkeruudesta vaan onnesta. Moni bloggaaja tuntuu nyt "lisääntyvän" ja ihanaahan se on lukea siitä vauva-arjestakin kaiken muun keskellä, vaikka se välillä laittaakin itkemään :) Paljon onnea odotukseesi ja kaikkea hyvää jatkoon!
MouMou
Kyllä tännekin saa asiaa kommentoida. Kiva, kun jätit kommentin. Tämä tuntui jotenkin erityisen henkilökohtaiselta. <3
Katja
Voi sua :) Lohduttaako yhtään, jos kerron itkeväni samoista asioista ihan ilman “ekstrahormonejakin”? Kakku ei irtoa vuoasta, mitä mahtavin syy itkeä. Ja kakun pystyi siis kuitenkin syömään. Kattilan kansi lentää lattialle ja roiskauttaa ehkä pisaran kiehuvaa vettä kädelleni – tai sitten se oli höyryä – ja itkuhan siinä pääsee. Mielenkiinnolla jään odottamaan sitä hetkeä, jos ja kun itkustan hormonienkin takia… Mutta herkkä mikä herkkä, eipä sille mitään voi ja ne kyyneleet kuivuu nopeasti. Tosin kakun kanssa meni hetki, silloin se tuntui maailmanlopulta ;)
Onni on kuitenkin ihanat läheiset, jotka halaavat tai naurattavat tahallisesti itkutilanteessa ja se hyvä ruoka :)
MouMou
Lohduttaa! Tämä vallitseva maailmanlopun tunnelma alkaa olla jo aika koominen. :)
SuSu
Hyvinkin tuttu tunne tuo unohtelu. Aika usein etsin esim. silmälasejani mutta ne yleensä löytyvät liian läheltä, kuten päästäni..
Uudet pastaohjeet ovat tervetulleita :D
MouMou
Meidän äiti tekee samaa! Klassinen “lasienhukkaamismenetelmä”. <3
emzi
On se ihan ok itkeä ku siltä tuntuu. Hormoonit vetää aika kovaa välillä ja se on ihan ok :D
MouMou
Kyllä se monta kertaa päivässä alkaa olla jo omituista. :)
Mimie
Puttanescakin on kyllä ihanaa :) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/
MouMou
Se yllätti positiivisesti. Ihan “hyvä moka” siis! :D
Coco
Aivotoiminnan katoaminen kuullostaa niin tutulta :D! Olen itsekin nyt esikoisesta raskaana 7. kuulla, ja voi hyvänen aika kuinka kova musta on tullut sähläämään. Olen delegoinut kauppalistan lukemisen kaupassa raskausajaksi kokonaan miehelleni. Hän kertoo minulle aina eri osastoilla mitä haen kärryyn. Jos hoitaisin tämän itse, kiertäisimme kaupan luultavasti neljä kertaa ympäri.
MouMou
TIEDÄN TUNTEEN! :D