Sain tänään puoli tuntia aikaa keksiä päälleni jotakin julkisille paikoille sopivaa. Jos saisin päätää, lojuisin kaikki päivät työasussani eli pehmoisessa haalarissa, mutta valitettavasti se ei ihan käy. Tuo puoli tuntia on vielä aika kuvaava aikamäärä nykyiselle kotiajalleni, sillä en juurikaan ehdi asunnossani homehtua. Terveisiä vaan niille, jotka keksivät ystävällisesti painostaa tiheämpään postaustahtiin. Eipä juuri ole aikaa. Aiheetkin alkavat loppua kesken, kun ei tänne tahdo suoltaa ihan mitä tahansa suodattamatonta sontaa. Mieluummin jätän sitten kirjoittama, kun alan väkisin kuvailla lounaitani peilikuvien kera. Ei kiitos.

Tänään tosiaan ehdin suureksi ilokseni pukeutua ihan oikeisiin vaatteisiin. Uusi punainen neule pääsi ulos mustien tekonahkahousujen kanssa. Muistan, kun jossakin vaiheessa näitä housuja myytiin nahkaisina, mutta minäpä en tajunnut ostaa niitä. Kaduttaa aika kovaa, kun näissä “huonoissa” versioissa näkyy ihan jokainen naarmu ja raapaisu. Mutta ehkä nämäkin olivat parempi vaihtoehto pyjamahousuille tai sille haalarille. Niin muuten ja aasinsillan kautta pääsenkin siihen, että haalaribileistä on kyllä tulossa postaus, mutta ei ole ollut aikaa kirjoittaa sitä vielä. Latasin kyllä kuvat Jumpinin FB-sivuille, josta ne voi käydä katsomassa.

neule – Vila (saatu)

housut – H&M

kengät – Spirit (saatu)

laukku – Guess (saatu)

Ei muuten ole yhtään sattumaa, etten juuri katsele asukuvissa kameraan. Kokeilin sitä kyllä, mutta kolmet silmäpussit olivat liikaa. En kestä katsoa itseäni nykyään edes peilistä. Erään treffipyynnön jälkeen tuijotin suloista miestä vihaisesti minuutin hiljaa, koska luulin miehen viljelevän julmaa sarkasmia. Aivan säälittäväksi en kuitenkaan ole heittäytynyt, sillä muutaman vuoden takaisin tuttavuus on alkanut taas aiheuttaa sydämentykytyksiä. Kummasti sitä sitten löytää aikaa ihastua, mutta ei aikaa tapailla ketään. Karman laki tai muuta turhauttavaa.

Nyt kietouduin muhkeaan peittooni ja alan selailla pahasti ruuhkautuneita sähköpostejani. Jos joku on saanut ylimääräistä energiaa jostakin, sitä saa lähettää virtuaalisesti ilokseni, sillä tällä hetkellä pystyn vain tuijottamaan kattoa lamaantuneena. Olen tainnut taas unohtaa sanan “ei” kokonaan, kun näitä projekteja on ilmestynyt eteeni aikamoinen pinkka. Sovitaanko, että saan paahtaa vielä syyskuun loppuun täysillä ja sitten alan taas käyttäytyä normaalin ihmisen tavoin? Diili. :)