MAINOS / PLANTUI

Mummu kiirehti viime viikolla heti alkuviikosta junalla maalta logistiikka-avuksi, kun poikaystäväni lähti matkatöihin ja samalle viikolle osui parikin työmatkaa sekä lapsen kesäleiri. Samalla, kun hoidettiin aikatauluni kuntoon, siistittiin pienempi Plantui-sisäpuutarha. Mummu toi mukanaan pieniä lasipurkkeja, joihin päätettiin surauttaa kesän paras ja todella helppo pesto, joka sopii sellaisenaan leivän päälle tai vaikka pastakastikkeeksi. Tällä ohjeella tuli kaksi purkillista pestoa, purkki näkyy postauksen alimmassa kuvassa ja on vetoisuudeltaan himpun alle kaksi desilitraa.

Minun kasvattamani basilika on on tuota ns. perusbasilikaa, mutta jos kokeileva keittiö kiinnostaa, tässä lyhyet esittelyt basilikavaihtoehdoista, jotka ovat tällä hetkellä Plantuin yrttivalikoimissa. Toki tätä pestoa voi valmistaa mistä tahansa kaupan basilikasta, ja mukaan voi heittää vaikkapa nipun persiljaa. Minulla sitä kasvoi vähän basilikan seassa, joten pestossakin sitä on mukana.

Pieni basilikaopas:

🌱 Basilika (Ocimum basilicum):

Monikäyttöinenklassikkoyrtti, jota kannattaa peston lisäksi kokeilla kaveriksi vaikkapa mansikoille ja persikoille. Basilikaa kutsutaan usein yrttien kuninkaaksi ja sitä onkin löydetty pyramidien kuninkaallisista hautaushuoneista. Basilika on monikäyttöinen yrtti, jota voi käyttää lukuisiin eri ruokiin. Kokeile basilikaa myös mintun tilalle juomiin! 

🌱 Tumma basilika (Ocimum basilicum ‘Dark Opal’):

Tummalla basilikalla on kauniit, kiiltävät lehdet, joiden väri on melkeinpä kuninkaallinen ja sävystä tulee entistä syvempi kasvin varttuessa. Muutama tumman basilikan lehti kotitekoisen vinaigretten joukossa antaa kastikkeelle ihanan rubiinisen sävyn.  

🌱 Thaibasilika (Ocimum basilicum – Thai):

Maultaan makea ja lämmin basilika, jossa on vivahde anista ja lakritsaa. Thaibasilikan on maultaan makeampi ja lämpimämpi kuin tavallinen basilika. Aniksen ja lakritsan lisäksi osa kuvailee makua pippuriseksi ja kaneliseksi. Thaibasilika on luovan kokin kaveri ja on upea kauniine tummanvihreine, tuoksuvine lehtineen. Thaibasilika kestää kuumennusta tavallista basilikaa paremmin, joten se on oiva mauste keittoihin ja kastikkeisiin. 

Valitse suosikkibasilikasi ja valmista helppo pesto:

3 punttia basilikaa

2,5 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä

4 rkl pinjansiemeniä

3 hienonnettua valkosipulinkynttä

250 g tuoretta raastettua parmesaania

puolikkaan sitruunan mehu

ripaus mustapippuria

Laita basilika, öljy, pinjansiemenet ja valkosipuli kulhoon tai monitoimikoneeseen. Työstä, kunnes seos on sileää. Jos käytit monitoimikonetta, siirrä pesto toiseen kulhoon ja sekoita mukaan parmesaani. Halutessasi voit lisätä juuston myös samaan aikaan muiden ainesten kanssa, jolloin seoksesta tulee sileämpää. Voit myös vaihtaa pinjansiemenet muunlaisiin siemeniin (itse käytän usein cashewpähkinöitä) sekä parmesaanin esimerkiksi Pecorinoon, Manchegoon tai miksei jopa Goudaan.

Tykkäätkö pestosta? Ostatko sitä vai teetkö itse?  🌱