Loppukevään kuulumiset

Ikinä ei pitäisi kirjoittaa siitä, miten viime aikoina blogi on ollut aktiivisempi ja sitä on päivittänyt enemmän. Ei ikinä! Siitä seuraa automaattisesti kahden viikon flunssa tai jokin elämänmuutos, mikä aiheuttaa useamman viikon blogitauon. Päivitetään siis heti blogi takaisin kartalle ja kerrataan loppukevään kuulumiset. Huhti- ja toukokuulle mahtui mm. kihlajaislahjoja, äitienpäivä, kevään ihastelua ulkona, treenejä ja tietysti kissojen kanssa pötköttelyä.
- sairastelussa on se huono puoli, että kroppani menee helposti tukkoon ja jumiin. Useamman päivän sohvapötköttely ja huonosti nukkuminen aiheuttavat lonkkajumin, särkyä käteen ja jäykän polven. Niitä hoiti kuntoon ekokauneushoitolan Niina, jonka Viiden elementin vartalohoito avaa kaikki jumit.
- pitäisi joskus tutkia, montako kuvaa olen napannut tästä Töölön rappusten yläpäästä. Vuodenaikakollaasi olisi hauska toteuttaa!
- äitienpäivän vietimme maalla, mikä tarkoittaa sitä, että pääsin viemään mummojeni haudoille kukkia. Monet rutiinit kaipaavat ravistelua yhteiskunnassamme, mutta äitienpäivä ja valkovuokot kuuluvat yhteen kuin mansikat ja vaniljajäätelö.
- sain synttärilahjaksi siskoltani lahjakortin, jolla tilasin mustan pellavamekon röyhelöolkaimilla ja taskuilla. Usein mustat kankaat vivahtavat esimerkiksi siniseen, mutta tässä kangas on pikimusta.
- joskus tulee tehtyä oletuksia, kun ei jaksa tarkistaa faktoja. Näin kävi, kun lähdin muka hakemaan kasvoöljyä postista ja päädyinkin raahaamaan vesisateessa valtavaa pahvilaatikkoa.
- sateinen raahaushetki ei kuitenkaan harmittanut kauaa, sillä paketti sisälsi kihlajaislahjamme. Vihdoin pääsimme eroon vuotavasta halpiskahvinkeittimestä, joka valutti vettä pöydälle ja jolla pystyi keittämään ehkä juuri ja juuri kaksi kahvikupillista. Hyvästi kympin matkakeitin!
- Voi Ansku! Musta rescue-kissamme on hellyydenkipeä otus, joten aina, jos joku perheestämme kellahtaa sohvalle ja pujottautuu peiton alle, luvassa on seuraa.
- Huomasin, että kissaneideillä tuli keväällä vuosi täyteen elämää luonamme. Pienet rakkaat!
- Töölön kevät on vihreä ja kukoistava. Tekee mieli viettää koko ajan aikaa ulkona, mikä on tietysti hieman hankalaa, kun kesälomaani on vielä viikkoja.
- salitreenit jatkuvat jälleen nyt, kun flunssa on selätetty. Ärsyttää joka kerta, kun tulee taukoa, mutta onneksi treenisovelluksessani on nerokas ominaisuus: se kun huomioi sairastumiset/lomat ja keventää seuraavia treenejä niin, että treenirutiiniin on helppo palata.
- Voitin pelkoni Tampereella, kun kävimme Tullintorilla Irti maasta -kiipeilypaikassa, kun kiipesin joitakin metrejä erilaisia seiniä. Yhtään seinää en uskaltanut kiivetä ylös asti, sillä tiputtautuminen pelotti ihan tolkuttomasti. Korkeanpaikankammoni on näköjään vielä täysin voimissaan.
- Valtra eli Valdo elää parasta elämäänsä aina, kun kotiin tuodaan pahvilaatikoita tai paperipusseja. Siitä alkaa sellainen rapina, että oksat pois.
Mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 🫶🏼
Saara
Ihana mekko. Onko sinulla mikä koko siitä ja onko sen istuvuus sinusta normaali kuten netissä sanotaan?
Iina M.
Mulla on koko XL (tissit on yleensä 42 numerokokoa) ja mekko vastaa kyllä kokoaan. Ja parasta on, että A-vartaloisella myös pylly mahtuu eli ei ole liian kapea helma! 😍